Etusivu Ajankohtaista Tapahtumia Ohjelmat Vaalit Jäsenille Materiaalit Puolue Linkit Tule mukaan

Torikokouksille jatkoa

SKP – 17.10.2011


Lokakuun 15.päivänä kokoonnuttiin lähes 1 000 kaupungissä ja yli 80 maassa toreille ja kaduille osoittamaan mieltä rahavaltaa vastaan ja vaatimaan todellista demokratiaa. Toiminta jatkuu monin muodoin.

Suomessa mielenosoituksia ja torikokouksia oli 14 paikkakunnalla. Suurin tapahtuma oli Helsingissä, jossa sadat ihmiset osallistuivat viisi tuntia jatkuneeseen keskusteluun.

Turussa torin valtaus jatkui yli viikonlopun. Tampereella torilla oltiin yön yli. Helsingissä jatketaan Asunnottomien yössä ja sovittiin jatkotapaamisesta maanantai-iltana. Esillä on aloitteita toritoiminnasta, vaikuttamisesta ay-liikkeeseen, pankkien vastaisesta mielenilmauksesta ja toimista, joilla vastustetaan Helsingin aikeita osallistua Olkiluoto 4:n ydinvoimalahankkeen valmisteluun. Jyväskylässä kokoonnutaan sopimaan jatkotoimista keskiviikkona. Kuopion torilla protestoitiin niin puheilla kuin rapillä.

Tapahtumia oli ympäri Suomea, Turusta Kajaaniin ja Hyvinkäältä Kemiin.

Tyytymättömien torilla Helsingissa pidettiin pariin minuuttiin rajattuja puheenvuoroja viisi tuntia.
Tyytymättömien torilla Helsingissa pidettiin pariin minuuttiin rajattuja puheenvuoroja viisi tuntia. / Torilla tavataan


Kreikkalaisilla oikeus hylätä leikkauspolitiikka – EU polkee demokratiaa

15.5. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio EU-politiikalle

8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö

Loppu tanssiopettajien kyykyttämiselle

8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö

Torilla tavataan 12.5.

4.5. 2012 –

Vappupuhe Tokoinrannassa

1.5. 2012 – Yrjö Hakanen

Loppu Kataisen hallituksen leikkauspolitiikalle

1.5. 2012 –

Hyvää vappua, toverit ja ystävät!

28.4. 2012 – SKP:n sihteeristö

SKP:n ja työväen vapputilaisuuksia 2012

27.4. 2012 –

Vastarinta Euroopassa laajenee

27.4. 2012 –

EU:n kriisi, kurjistamispolitiikka ja vaihtoehto

16.4. 2012 – Jean-Francois Gau

Loppu Kataisen hallituksen leikkauslistoille!

15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea

Syyrian tulitauosta edettävä poliittisiin neuvotteluratkaisuihin

15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea

”Vastarinnan mahdollisuudet kasvavat kunnissa”

15.4. 2012 –

Vaihtoehtoja leikkauslistoille ja EU-komennolle

13.4. 2012 –

Finanssikriisin moninkertaistuminen

13.4. 2012 – Seppo Ruotsalainen

Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous kokosi vastarintaa

4.4. 2012 – Yrjö Hakanen

Pamfletti kuntauudistuksen vaihtoehdoista

3.4. 2012 –

Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous

29.3. 2012 – Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous

Vasemmistoliitto kapitalismin kaveriksi köyhien kustannuksella

27.3. 2012 – Juha-Pekka Väisänen

Toisenlainen kuntakartta

18.3. 2012 –

Leikkauspolitiikka iskee pahiten naisiin

7.3. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Punainen Sateenkaari huolissaan Itä-Euroopan vähemmistöjen oikeuksista

6.3. 2012 – SKP:n HLBT-työryhmä Punainen sateenkaari

Vaihtoehtoinen kuntafoorumi

28.2. 2012 –

Eurooppalainen ay-liikkeen toimintapäivä

23.2. 2012 –

Nicaraguan tuen lopettaminen virhe

22.2. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tuki kreikkalaisten taistelulle – häpeä Suomen hallitukselle!

18.2. 2012 – Yrjö Hakanen

Kuntien tappolistat torjuttava – toimintaa lähipalvelujen puolesta

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Sulku irtisanomisille, jo riittää Nokia!

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Presidentin pidettävä lupauksensa, että Suomea ei viedä Natoon

12.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Solidaarisuus kreikkalaisten taistelulle kurjistamisohjelmaa vastaan

12.2. 2012 – Yrjö Hakanen 12.2.2012

Kuntien ja lähipalvelujen lopettamisohjelma hylättävä

8.2. 2012 – Yrjö Hakanen

EU-kurisopimus hylättävä!

26.1. 2012 – TA

Ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tekojen solidaarisuutta - kirja Kuuban perhosista

21.1. 2012 – Tiina Sandberg

Pankkien valtaa vastaan Berliinissä

19.1. 2012 – TA

On annettava kasvot finanssimarkkinoille ja koottava voimat vastaiskuun

19.1. 2012 – TA