SKP:n keskuskomitea tukee metalli- ja teknologiateollisuuden työläisten ja toimihenkilöiden lakkotaistelua parempien työehtojen puolesta. Lakkoon johti Teknologiateollisuuden ja Elinkeinoelämän Keskusliiton yritysten voittojen kasvattamiseen tähtäävä linja. Se alentaisi reaalipalkkoja, lisäisi työnantajien paikallista sopimusvaltaa ja jättäisi muun muassa työntekijöiden koulutusoikeuden riippumaan työnantajan tahdosta.
Metalli- ja teknologiateollisuuden ammattiliittojen työtaistelu on samalla epäluottamuslause työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ja hallituksen ns. raamisopimukselle ja ay-liikkeen johtajien alistumiselle työnantajien vietäväksi.
Reaalipalkkoja alentavan ns. raamisopimuksen hylkääminen on tärkeää muidenkin alojen työntekijöiden kannalta. Raamisopimus pahentaisi talouden taantuman ja työttömyyden uhkia. Siihen sisältyy ikääntyneiden työntekijöiden ns. eläkeputken korvausten heikentäminen. Raamisopimus ei tuo korjausta myöskään naisvaltaisten matalapalkka-alojen, kuten kunta-alan, palkkojen jälkeenjääneisyyteen. Sen sijaan sopimuksen mukaan työnantajille annettavat verohelpotukset leikkaavat kuntien rahoitusta ja lisäävät paineita kunnallisverojen korottamiseen.
Hallitus ja EK ovat pyrkineet sitomaan ammattiyhdistysliikkeen johdon tukemaan kovenevaa uusliberalistista politiikkaa, jolla finanssikeinottelijoiden kärjistämän kapitalistisen talouskriisin laskut laitetaan työntekijöiden ja vähävaraisten maksettavaksi. Euroopan ay-liike on noussut laajasti vastustamaan tällaista työntekijöiden oikeuksien polkemista, leikkauspolitiikkaa ja yksityistämistä. Myös Suomessa tarvitaan ay-liikkeen laajaa yhteisrintamaa kunnollisten euromääräisten palkankorotusten ja työntekijöiden oikeuksien puolesta.
SKP:n keskuskomitea 23.10.2011
Lakkovahteja AAB:n tehtailla. / Metalli
15.5. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta
8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö
8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö
4.5. 2012 –
1.5. 2012 – Yrjö Hakanen
1.5. 2012 –
28.4. 2012 – SKP:n sihteeristö
27.4. 2012 –
27.4. 2012 –
16.4. 2012 – Jean-Francois Gau
15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea
15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea
15.4. 2012 –
13.4. 2012 –
13.4. 2012 – Seppo Ruotsalainen
4.4. 2012 – Yrjö Hakanen
3.4. 2012 –
29.3. 2012 – Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous
27.3. 2012 – Juha-Pekka Väisänen
18.3. 2012 –
7.3. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta
6.3. 2012 – SKP:n HLBT-työryhmä Punainen sateenkaari
28.2. 2012 –
23.2. 2012 –
22.2. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta
18.2. 2012 – Yrjö Hakanen
13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012
13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012
12.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012
12.2. 2012 – Yrjö Hakanen 12.2.2012
8.2. 2012 – Yrjö Hakanen
26.1. 2012 – TA
25.1. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta
21.1. 2012 – Tiina Sandberg
19.1. 2012 – TA