Etusivu Ajankohtaista Tapahtumia Ohjelmat Vaalit Jäsenille Materiaalit Puolue Linkit Tule mukaan

Pankit kuriin, ei EU-komennolle!

SKP:n keskuskomitea – 26.11.2011


Pääomapiirit ovat käynnistäneet itse aiheuttamansa kriisin varjolla häikäilemättömän hyökkäyksen kansalaisten sosiaalisia perusoikeuksia ja demokratiaa vastaan. Euroopan unionin jäsenvaltiot ajetaan yksi toisensa jälkeen leikkaamaan julkisia palveluja ja yksityistämään kansallisvarallisuutta. EU:lle ollaan muodostamassa kaiken demokraattisen kontrollin ulkopuolella olevia elimiä, joille aiotaan antaa valtuudet määrätä jäsenvaltioiden talous- ja budjettipolitiikasta.

SKP vetoaa erityisesti sosialidemokraatteihin, vasemmistoliittolaisiin ja vihreisiin Saksan oikeistohallituksen ja EU-komission ajaman demokratian vastaisen ”euro-darwinistisen” linjan hylkäämiseksi. Samalla SKP on mukana Espanjan toreilta ja Wall Streetilta alkaneissa mielenosoituksissa, joilla vaaditaan tukea pankkien sijasta ihmisille ja pankkien vallan rajoittamista.

Raamisopimus lisää tuloeroja

Elinkeinoelämän keskusliiton, ay-liikkeen johdon ja hallituksen tekemä ns. raamisopimus on väärä vastaus talouskriisiin ja laman uhkiin. Sopimus heikentää työntekijöiden reaaliansioita. Palkankorotusten prosenttilinja ja luopuminen tasa-arvoeristä heikentävät erityisesti naisten asemaa.

Raamisopimukseen ei sisälly mitään toimia työllisyyden turvaamiseksi. Samaan aikaan Nokia-Siemens ja muut suurfirmat jatkavat joukkoirtisanomisia. Laman uhkia pahentaa vielä se, että hallituksen budjettiesitys vähentää työllisyysmäärärahoja ja jatkaa julkisen sektorin työpaikkojen karsimista.

Kuntauudistuksen tavoitteet uusiksi

Hallituspuolueet ovat ajaneet kunnissa läpi peruspalveluja heikentävät ja työpaikkoja vähentävät budjettiratkaisut. Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen johdolla hallituksessa valmistellaan jo uusia leikkauslistoja, joista aiotaan päättää presidentinvaalien jälkeen.

Hallituksen valmistelema kuntauudistus on osa tätä julkisten palvelujen ja demokratian alas ajamisen linjaa. SKP:n keskuskomitea tukee kuntakentällä noussutta ”kapinaliikettä” ja vaatii kuntauudistukselle uudet lähtökohdat, jotka tähtäävät julkisten palvelujen, kuntien rahoituksen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen.

Kansalaisten budjettiriihi hallituksen budjettiriihen edessä syyskuussa.
Kansalaisten budjettiriihi hallituksen budjettiriihen edessä syyskuussa. / TA arkisto


Kreikkalaisilla oikeus hylätä leikkauspolitiikka – EU polkee demokratiaa

15.5. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio EU-politiikalle

8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö

Loppu tanssiopettajien kyykyttämiselle

8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö

Torilla tavataan 12.5.

4.5. 2012 –

Vappupuhe Tokoinrannassa

1.5. 2012 – Yrjö Hakanen

Loppu Kataisen hallituksen leikkauspolitiikalle

1.5. 2012 –

Hyvää vappua, toverit ja ystävät!

28.4. 2012 – SKP:n sihteeristö

SKP:n ja työväen vapputilaisuuksia 2012

27.4. 2012 –

Vastarinta Euroopassa laajenee

27.4. 2012 –

EU:n kriisi, kurjistamispolitiikka ja vaihtoehto

16.4. 2012 – Jean-Francois Gau

Loppu Kataisen hallituksen leikkauslistoille!

15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea

Syyrian tulitauosta edettävä poliittisiin neuvotteluratkaisuihin

15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea

”Vastarinnan mahdollisuudet kasvavat kunnissa”

15.4. 2012 –

Vaihtoehtoja leikkauslistoille ja EU-komennolle

13.4. 2012 –

Finanssikriisin moninkertaistuminen

13.4. 2012 – Seppo Ruotsalainen

Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous kokosi vastarintaa

4.4. 2012 – Yrjö Hakanen

Pamfletti kuntauudistuksen vaihtoehdoista

3.4. 2012 –

Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous

29.3. 2012 – Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous

Vasemmistoliitto kapitalismin kaveriksi köyhien kustannuksella

27.3. 2012 – Juha-Pekka Väisänen

Toisenlainen kuntakartta

18.3. 2012 –

Leikkauspolitiikka iskee pahiten naisiin

7.3. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Punainen Sateenkaari huolissaan Itä-Euroopan vähemmistöjen oikeuksista

6.3. 2012 – SKP:n HLBT-työryhmä Punainen sateenkaari

Vaihtoehtoinen kuntafoorumi

28.2. 2012 –

Eurooppalainen ay-liikkeen toimintapäivä

23.2. 2012 –

Nicaraguan tuen lopettaminen virhe

22.2. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tuki kreikkalaisten taistelulle – häpeä Suomen hallitukselle!

18.2. 2012 – Yrjö Hakanen

Kuntien tappolistat torjuttava – toimintaa lähipalvelujen puolesta

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Sulku irtisanomisille, jo riittää Nokia!

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Presidentin pidettävä lupauksensa, että Suomea ei viedä Natoon

12.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Solidaarisuus kreikkalaisten taistelulle kurjistamisohjelmaa vastaan

12.2. 2012 – Yrjö Hakanen 12.2.2012

Kuntien ja lähipalvelujen lopettamisohjelma hylättävä

8.2. 2012 – Yrjö Hakanen

EU-kurisopimus hylättävä!

26.1. 2012 – TA

Ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tekojen solidaarisuutta - kirja Kuuban perhosista

21.1. 2012 – Tiina Sandberg

Pankkien valtaa vastaan Berliinissä

19.1. 2012 – TA

On annettava kasvot finanssimarkkinoille ja koottava voimat vastaiskuun

19.1. 2012 – TA