Etusivu Ajankohtaista Tapahtumia Ohjelmat Vaalit Jäsenille Materiaalit Puolue Linkit Tule mukaan

Presidenttiehdokkailta selvä kanta Natoa ja Afganistanin sotaa vastaan

SKP:n keskuskomitea – 28.11.2011


Tulevien presidentinvaalien tärkein kysymys on suhtautuminen sotilasliitto Natoon ja sodan käyttämiseen politiikan keinona. Suomalaisten enemmistö vastustaa Natoon liittymistä. Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitea vaatii kaikkia presidenttiehdokkaita kunnioittamaan tätä kansan enemmistön tahtoa ja ilmoittamaan, että heidän presidenttikaudellaan ei haeta eikä valmistella Nato-jäsenyyttä.

Yhdysvaltojen johtama Nato on ottanut entistä globaalimman roolin ja valmis käyttämään sotilaallista voimaa kamppailussa luonnonvarojen, markkinoiden ja poliittisen kehityksen hallinnasta. Afganistanissa jo yli kymmenen vuotta jatkunut sota on esimerkki siitä, että Nato ei tuo rauhaa vaan lisää turvattomuutta. Yhdysvallat ja Naton ovat sivuuttaneet Yhdistyneet Kansakunnat ja rikkovat YK:n periaatteita, mm. ihmisoikeuksia.

Joukot pois Afganistanista!

SKP:n keskuskomitean mielestä Suomen tulee toimia sotaa vastaan ja kansainvälisten ristiriitojen ratkaisemiseksi rauhanomaisin poliittisin keinoin. Maailmassa tarvitaan liittoutumattomia ja puolueettomia rauhan välittäjiä. Tässä asiassa on Suomessa tasavallan presidentillä tärkeä rooli. Siksi odotamme presidenttiehdokkaiden asettuvan selvästi vastustamaan sotilaallisen voiman käyttämistä ja ottavan kantaa suomalaisjoukkojen vetämiseksi viipymättä pois Afganistanista.

On tärkeää, että presidentin lähtökohtana hänen toimiessaan puolustusvoimien ylipäällikkönä on se, että Suomen turvallisuutta ei lisätä asevarustelulla vaan kansainvälisellä yhteistyöllä.

Rahavaltaa ja EU-komentoa vastaan

Tällä hetkellä suurin uhka on pankkien ja suursijoittajien aiheuttama velka- ja finanssikriisi. Hallitukset ja EU ovat vastanneet siihen kovenevalla eurokurilla ja leikkauspolitiikalla, joka vie kohti talouslamaa. Vaikka presidentillä ei ole näissä asioissa toimivaltaa, hän voi arvovallallaan asettua tukemaan heikommassa asemassa olevia ja demokraattisia teitä ulos kriisistä. Pankkiirien ja suursijoittajien sijasta on tuettava vaikeuksissa olevia ihmisiä. Lisäksi presidentin toimivaltaan kuuluvat edelleen kansainväliset sopimukset, joita tarvitaan oikeudenmukaisemman kansainvälisen järjestelmän aikaansaamiseksi.

SKP:n keskuskomitean mielestä presidenttiehdokkaiden tulee ottaa kantaa ihmisten perusoikeuksien ja demokratian puolesta – sosiaalista polkumyyntiä, leikkauspolitiikkaa ja finanssimarkkinoiden ylivaltaa vastaan. Tämä tarkoittaa aloitteellisuutta muun muassa kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron ja työntekijöiden kansainvälisten ay-sopimusoikeuksien puolesta.

Stop rasismille

Hallitusten ja EU:n uusliberalistinen politiikka ja ihmisten lisääntynyt turvattomuus ovat luoneet Suomessakin lisää maaperää kiihkokansallisille, äärioikeistolaisille ja rasistisille ilmiöille. Suhtautuminen maahanmuuttajiin ja moniin vähemmistöihin on koventunut. SKP:n keskuskomitea odottaa kaikkien presidenttiehdokkaiden tekevän selväksi, että he eivät hyväksy minkäänlaista syrjintää ja rasismia.

Itsenäinen ulkopolitiikka

Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja päättää Suomen toiminnasta kansainvälisissä järjestöissä. Presidentillä on siten edelleen merkittävä rooli Suomen toiminnassa YK:ssa, yhteistyössä Venäjän kanssa sekä suhteissa maailman kansojen enemmistöön, muun muassa nouseviin talousmahteihin Kiinaan, Intiaan ja Brasiliaan sekä Lähi-idän maihin.

Presidentti Tarja Halonen on avannut tällä alueella tietä, jota SKP:n keskuskomitean mielestä hänen seuraajansa on syytä jatkaa. Suomella tulee olla itsenäinen Venäjän-politiikka, jolla edistetään hyvää yhteistyötä.

Presidentin tulee edistää sitovien ja oikeudenmukaisten sopimusten aikaansaamista ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästä kehityksestä YK:n Rio+20 –konferenssissa.

Jos Suomi valitaan YK:n turvallisuusneuvostoon, presidentillä on entistä useammissa kansainvälisissä asioissa tärkeä rooli Suomen linjan vetämisessä yhdessä hallituksen kanssa. Se on myös haaste kansalaiskeskustelulle, rauhantyölle ja kansalaisliikkeille osallistua ja vaikuttaa aloitteellisesti rauhan ja oikeudenmukaisemman maailman hyväksi.

SKP vaatii presidenttiehtokkailta selvää kantaa Natoa ja Afganistanin sotaa vastaan.
SKP vaatii presidenttiehtokkailta selvää kantaa Natoa ja Afganistanin sotaa vastaan. / TA arkisto


Kreikkalaisilla oikeus hylätä leikkauspolitiikka – EU polkee demokratiaa

15.5. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio EU-politiikalle

8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö

Loppu tanssiopettajien kyykyttämiselle

8.5. 2012 – SKP:n sihteeristö

Torilla tavataan 12.5.

4.5. 2012 –

Vappupuhe Tokoinrannassa

1.5. 2012 – Yrjö Hakanen

Loppu Kataisen hallituksen leikkauspolitiikalle

1.5. 2012 –

Hyvää vappua, toverit ja ystävät!

28.4. 2012 – SKP:n sihteeristö

SKP:n ja työväen vapputilaisuuksia 2012

27.4. 2012 –

Vastarinta Euroopassa laajenee

27.4. 2012 –

EU:n kriisi, kurjistamispolitiikka ja vaihtoehto

16.4. 2012 – Jean-Francois Gau

Loppu Kataisen hallituksen leikkauslistoille!

15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea

Syyrian tulitauosta edettävä poliittisiin neuvotteluratkaisuihin

15.4. 2012 – SKP:n keskuskomitea

”Vastarinnan mahdollisuudet kasvavat kunnissa”

15.4. 2012 –

Vaihtoehtoja leikkauslistoille ja EU-komennolle

13.4. 2012 –

Finanssikriisin moninkertaistuminen

13.4. 2012 – Seppo Ruotsalainen

Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous kokosi vastarintaa

4.4. 2012 – Yrjö Hakanen

Pamfletti kuntauudistuksen vaihtoehdoista

3.4. 2012 –

Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous

29.3. 2012 – Vaihtoehtoinen eurooppalainen huippukokous

Vasemmistoliitto kapitalismin kaveriksi köyhien kustannuksella

27.3. 2012 – Juha-Pekka Väisänen

Toisenlainen kuntakartta

18.3. 2012 –

Leikkauspolitiikka iskee pahiten naisiin

7.3. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Punainen Sateenkaari huolissaan Itä-Euroopan vähemmistöjen oikeuksista

6.3. 2012 – SKP:n HLBT-työryhmä Punainen sateenkaari

Vaihtoehtoinen kuntafoorumi

28.2. 2012 –

Eurooppalainen ay-liikkeen toimintapäivä

23.2. 2012 –

Nicaraguan tuen lopettaminen virhe

22.2. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tuki kreikkalaisten taistelulle – häpeä Suomen hallitukselle!

18.2. 2012 – Yrjö Hakanen

Kuntien tappolistat torjuttava – toimintaa lähipalvelujen puolesta

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Sulku irtisanomisille, jo riittää Nokia!

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Presidentin pidettävä lupauksensa, että Suomea ei viedä Natoon

12.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Solidaarisuus kreikkalaisten taistelulle kurjistamisohjelmaa vastaan

12.2. 2012 – Yrjö Hakanen 12.2.2012

Kuntien ja lähipalvelujen lopettamisohjelma hylättävä

8.2. 2012 – Yrjö Hakanen

EU-kurisopimus hylättävä!

26.1. 2012 – TA

Ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tekojen solidaarisuutta - kirja Kuuban perhosista

21.1. 2012 – Tiina Sandberg

Pankkien valtaa vastaan Berliinissä

19.1. 2012 – TA

On annettava kasvot finanssimarkkinoille ja koottava voimat vastaiskuun

19.1. 2012 – TA