Etusivu Ajankohtaista Tapahtumia Ohjelmat Vaalit Jäsenille Materiaalit Puolue Linkit Tule mukaan

On annettava kasvot finanssimarkkinoille ja koottava voimat vastaiskuun

TA – 19.01.2012


Euroopan unionin joulukuun huippukokouksen päätökset, kurjistamispolitiikka ja autoritaarinen komento ovat vieneet EU:n kriisin uuteen vaiheeseen, arvioi Euroopan vasemmiston hallitus Berliinissä 14.tammikuuta hyväksymässään lausumassa. Kansat joutuvat kärsimään finanssikapitalismin kriisistä ja umpikujasta, johon EU:n uusliberalistiset sopimukset ovat vieneet.

Mercozy-sopimus hylättävä

Saksan ja Ranskan johtajat, Angela Merkel ja Nicolas Sarcozy haluavat mennä vielä pidemmälle ja kovempaan politiikkaan. He esittävät EU:n sopimusten muuttamista maaliskuun alussa hallitusten välisellä sopimuksella talousunionista.

Sopimus merkitsisi autoritaarista poliittisen vallan keskittämistä EU:n tasolle, jäsenmaiden budjettien alistamista EU-komission ohjaukseen, perustuslakeihin kirjattavaa ”kultaista sääntöä” automaattisista leikkausohjelmista ja rangaistuksista niitä rikkovia maita vastaan. Se olisi vakava hyökkäys kansallista itsemääräämisoikeutta, työläisten oikeuksia ja julkisia palveluja vastaan. Samalla se veisi jäsenmailta keinot selviytyä ulos kriisistä.

Euroopan vasemmisto vastustaa ”Mercozy-duon” sopimusta ja vaatii sen alistamista kansanäänestyksiin EU-maissa.

Vaihtoehto kurjistamiselle

Euroopan vasemmiston lausumassa esitetään kolme pääsuuntaa tien avaamiseksi ulos kriisistä:

– Kurjistamispolitiikkaa vastaan, sosiaalisen ja solidaarisen kehityksen puolesta. Tämä merkitsee mm. työpaikkojen luomista sekä palkkojen ja sosiaaliturvan nostamista. Julkisten palvelujen rahoitusta on vahvistettava voittoja ja pääomia verottamalla.

– Rahoitusmarkkinat on alistettava demokraattiseen ohjaukseen ja osa valtioiden veloista on mitätöitävä. Euroopan keskuspankin on annettava edullisia lainoja suoraan valtioille julkisten investointien vapauttamiseksi finanssimarkkinoiden otteesta. On luotava kansalaisten kontrollissa oleva julkinen pankkisektori ja muutettava Euroopan keskuspankin tehtävät.

– On pelastettava ja kehitettävä demokratiaa. Kaikki Euroopan tulevaisuutta sitovat päätökset on tehtävä kansalaiskeskustelujen, kansanäänestysten ja eduskuntien päätösten kautta.

Eurooppalainen kansalaisaloite

On aika koota voimat vastaiskuun, vetoaa Euroopan vasemmiston hallitus. Se kutsuu taisteluun ”Mercozy”-sopimusta vastaan ja kehottaa jäsenpuolueiden kansanedustajia vastustamaan sopimusta.

Se esittää myös keskusteluja kaikkien niiden poliittisten, sosiaalisen, ay-liikkeen, kansalaisjärjestöjen ja sivistyneistön edustajien kesken, jotka vastustavat kurjistamista ja haluavat toisenlaista tietä ulos kriisistä. Euroopan vasemmisto ehdottaa vaihtoehtoisen huippukokouksen järjestämistä 30.-31.maaliskuuta.

Samalla Euroopan vasemmisto haluaa avata kansalaisille väyliä vaikuttaa Eurooppalaisiin ratkaisuihin. Joukkoliikkeiden ohella se esittää eurooppalaista kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on vastustaa kurjistamista ja finanssimarkkinoiden valtaa. Aloitteessa esitetään eurooppalaista sosiaalisen, ekologisen ja solidaarisen kehityksen rahastoa. Se olisi julkinen, demokraattisesti valvottu eurooppalainen pankki, jonka tarkoituksena on tukea julkisia investointeja sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin tarkoituksiin sekä edistää julkisia palveluja. Aloite on tarkoitus valmistella niin, että siihen ryhdytään toukokuussa keräämään miljoonaa allekirjoitusta.

Euroopan vasemmiston puheenjohta Pierre Laurent.
Euroopan vasemmiston puheenjohta Pierre Laurent. / YH

Euroopan vasemmiston hallituksen kannanotto on julkaistu kokonaisuudessaan englanniksi EL:n nettisivuilla. Sivuilta löytyvät myös muut kokouksen päätökset.



Eurooppalainen ay-liikkeen toimintapäivä

23.2. 2012 –

Nicaraguan tuen lopettaminen virhe

22.2. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tuki kreikkalaisten taistelulle – häpeä Suomen hallitukselle!

18.2. 2012 – Yrjö Hakanen

Kuntien tappolistat torjuttava – toimintaa lähipalvelujen puolesta

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Sulku irtisanomisille, jo riittää Nokia!

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Presidentin pidettävä lupauksensa, että Suomea ei viedä Natoon

12.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Solidaarisuus kreikkalaisten taistelulle kurjistamisohjelmaa vastaan

12.2. 2012 – Yrjö Hakanen 12.2.2012

Kuntien ja lähipalvelujen lopettamisohjelma hylättävä

8.2. 2012 – Yrjö Hakanen

EU-kurisopimus hylättävä!

26.1. 2012 – TA

Ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tekojen solidaarisuutta - kirja Kuuban perhosista

21.1. 2012 – Tiina Sandberg

Pankkien valtaa vastaan Berliinissä

19.1. 2012 – TA

On annettava kasvot finanssimarkkinoille ja koottava voimat vastaiskuun

19.1. 2012 – TA

Euroopan vasemmisto koolla Berliinissä

13.1. 2012 – SKP

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

5.1. 2012 – Yrjö Hakanen

Sinun tähtesi, stjärnan för dig 2012

23.12. 2011 – SKP:n sihteeristö

SKP:n puheenvuoro kommunististen puolueiden kansainvälisessä tapaamisessa

13.12. 2011 – Yrjö Hakanen

SKP merkittiin uudelleen puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Juha-Pekka Väisänen

Kommunistisen puolueet koolla Ateenassa

8.12. 2011 – SKP

Näkyväksi, ääneen ja yhteistyöhön

6.12. 2011 – Juha-Pekka Väisänen

Presidenttiehdokkailta selvä kanta Natoa ja Afganistanin sotaa vastaan

28.11. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Pankit kuriin, ei EU-komennolle!

26.11. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Eurokriisi - tähän on tultu

25.11. 2011 – Seppo Ruotsalainen

Loppu naisiin kohdistuvalle väkivallalle

24.11. 2011 – Euroopan vasemmiston naisverkosto ja Euroopan vasemmisto

Kristalliyö ei saa toistua

9.11. 2011 – SKP:n poliittinen toimikunta

Miten ulos eurokriisistä?

3.11. 2011 – Yrjö Hakanen

Tuki YTN:n lakkotaistelulle

2.11. 2011 – SKP:n sihteeristö

Iranin poliittiset vangit vapautettava

1.11. 2011 – SKP:n sihteeristö

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – SKP

Sota ei ole ratkaisu – joukot pois Afganistanista

24.10. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Tuki metallin lakkotaistelulle

23.10. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Miten ulos eurokriisistä?

21.10. 2011 – SKP

Palauta kannattajakortit NYT

18.10. 2011 – SKP

Torikokouksille jatkoa

17.10. 2011 – SKP

Torilla tavataan 15.10.

14.10. 2011 – SKP

Työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

13.10. 2011 – Yrjö Hakanen