Etusivu Ajankohtaista Tapahtumia Ohjelmat Vaalit Jäsenille Materiaalit Puolue Linkit Tule mukaan

Pankkien valtaa vastaan Berliinissä

TA – 19.01.2012


Vasemmiston on annettava kasvot finanssimarkkinoille, vastustajille, ja rakennettava kansojen solidaarisuutta. Näin kiteytti Saksan vasemmiston, Linken puheenjohtaja Gisene Lötzsh avatessaan Euroopan vasemmiston hallituksen kokouksen viime viikonloppuna Berliinissä.

Kokouksen pääasioita olivat vastaaminen syvenevään eurokriisiin, toiminta uutta eurokurisopimusta vastaan ja voimien kokoaminen joukkotoimintaan, vaihtoehtoiseen huippukokoukseen ja keväällä alkavaan miljoonan allekirjoituksen keräämiseen eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen kurjistamista ja finanssimarkkinoiden valtaa vastaan. SKP:stä kokoukseen osallistui puheenjohtaja Yrjö Hakanen.

– Ranskan, Italian, Itävallan, Espanjan ja eräiden muiden maiden luottoluokitusten alentaminen kuvaa Merkelin ja Sarcozyn EU:ssa ajaman julkisten menojen leikkaamisen, pankkien tukemisen ja autoritaarisen liittovaltion politiikan epäonnistumista, totesi Euroopan vasemmiston puheenjohtaja Pierre Laurent.

Hän varoitti EU:n ja hallitusten politiikan pahentavan kriisiä, vievän lamaan ja ruokkivan kiihkokansallisia, äärioikeistolaisia voimia. Toisaalta vaihtoehtoisen vasemmiston vaalivoitot Espanjassa ja Tanskassa voivat saada keväällä jatkoa Ranskan presidentin- ja parlamenttivaaleissa, arvio Laurent, joka on myös Ranskan kommunistisen puolueen puheenjohtaja.

20 – 40 pankkia hallitsee

Eurokriisin kannalta keskeisiä velkakirjamarkkinoita hallitsee 20 – 40 pankkia. Johdannaismarkkinoiden pelureita on noin 500. Näillä finanssikriisin päätekijöillä on kasvot.
”Pankkien valtaa vastaan” olikin Berliinin kokouksen päätteeksi järjestetyn puhe- ja konserttitapahtuman tunnuksena.

Berliinin Volksbühnen salin täyttäneen tapahtuman puheissa kiteytyi Euroopan vasemmiston kokouksen viesti: Yli varojen eivät ole eläneet tavalliset ihmiset vaan voittoja rohmuavat pääomapiirit. Tie ulos kriisistä vaatii pankkien vallan rajoittamista ja demokraattisesti valvotun julkisen pankkisektorin luomista. Autoritaarinen Mercozy-eurokurisopimus on hylättävä ja kansalaisten on saatava päättää muun muassa kansanäänestyksillä.

– Tätä kamppailua ei ratkaista missään maassa parlamenteissa. Ratkaisevaa on ulkoparlamentaarisen kamppailun voimistaminen, korosti Linken toinen puheenjohtaja Ernst Klaus.

Antikommunismia vastaan

Viikonlopun ohjelmassa oli myös vuoden 1918 spartakistien johtajien Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin murhan muistotapahtuma. Siitä muodostui kymmenien tuhansien ihmisten mielenilmaus sotaa ja militarismia vastaan.

Myös Euroopan vasemmisto otti kantaa sotaa vastaan muun muassa vaatimalla Syyrian hallitusta ja muita konfliktin osapuolia lopettamaan väkivallan, vastustamalla Naton tai muuta ulkoista interventiota sekä esittämällä neuvotteluja demokraattisten poliittisten ratkaisujen hakemiseksi. Lisäksi tuomittiin demokratian kaventaminen Unkarissa ja erityisesti useissa Itä-Euroopan maissa voimistunut antikommunismi.

Berliinissä kokoontuivat myös eräät Euroopan vasemmiston työryhmät. SKP:stä Latinalaisen Amerikan työryhmään ja HLBT-ryhmään osallistui pääsihteeri JP Väisänen. Lisäksi valmisteltiin Euroopan vasemmiston ja transform-verkoston järjestämää kesäyliopistoa, joka pidetään Kreikassa 18.-22.heinäkuuta.

Pankkien valtaa vastaan järjestetyn tapahtuman päätti konsertti, jossa esiintyi muun muassa Quilapayon.
Pankkien valtaa vastaan järjestetyn tapahtuman päätti konsertti, jossa esiintyi muun muassa Quilapayon. / YH


Eurooppalainen ay-liikkeen toimintapäivä

23.2. 2012 –

Nicaraguan tuen lopettaminen virhe

22.2. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tuki kreikkalaisten taistelulle – häpeä Suomen hallitukselle!

18.2. 2012 – Yrjö Hakanen

Kuntien tappolistat torjuttava – toimintaa lähipalvelujen puolesta

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Sulku irtisanomisille, jo riittää Nokia!

13.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Presidentin pidettävä lupauksensa, että Suomea ei viedä Natoon

12.2. 2012 – SKP:n keskuskomitea 12.2.2012

Solidaarisuus kreikkalaisten taistelulle kurjistamisohjelmaa vastaan

12.2. 2012 – Yrjö Hakanen 12.2.2012

Kuntien ja lähipalvelujen lopettamisohjelma hylättävä

8.2. 2012 – Yrjö Hakanen

EU-kurisopimus hylättävä!

26.1. 2012 – TA

Ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – SKP:n poliittinen toimikunta

Tekojen solidaarisuutta - kirja Kuuban perhosista

21.1. 2012 – Tiina Sandberg

Pankkien valtaa vastaan Berliinissä

19.1. 2012 – TA

On annettava kasvot finanssimarkkinoille ja koottava voimat vastaiskuun

19.1. 2012 – TA

Euroopan vasemmisto koolla Berliinissä

13.1. 2012 – SKP

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

5.1. 2012 – Yrjö Hakanen

Sinun tähtesi, stjärnan för dig 2012

23.12. 2011 – SKP:n sihteeristö

SKP:n puheenvuoro kommunististen puolueiden kansainvälisessä tapaamisessa

13.12. 2011 – Yrjö Hakanen

SKP merkittiin uudelleen puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Juha-Pekka Väisänen

Kommunistisen puolueet koolla Ateenassa

8.12. 2011 – SKP

Näkyväksi, ääneen ja yhteistyöhön

6.12. 2011 – Juha-Pekka Väisänen

Presidenttiehdokkailta selvä kanta Natoa ja Afganistanin sotaa vastaan

28.11. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Pankit kuriin, ei EU-komennolle!

26.11. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Eurokriisi - tähän on tultu

25.11. 2011 – Seppo Ruotsalainen

Loppu naisiin kohdistuvalle väkivallalle

24.11. 2011 – Euroopan vasemmiston naisverkosto ja Euroopan vasemmisto

Kristalliyö ei saa toistua

9.11. 2011 – SKP:n poliittinen toimikunta

Miten ulos eurokriisistä?

3.11. 2011 – Yrjö Hakanen

Tuki YTN:n lakkotaistelulle

2.11. 2011 – SKP:n sihteeristö

Iranin poliittiset vangit vapautettava

1.11. 2011 – SKP:n sihteeristö

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – SKP

Sota ei ole ratkaisu – joukot pois Afganistanista

24.10. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Tuki metallin lakkotaistelulle

23.10. 2011 – SKP:n keskuskomitea

Miten ulos eurokriisistä?

21.10. 2011 – SKP

Palauta kannattajakortit NYT

18.10. 2011 – SKP

Torikokouksille jatkoa

17.10. 2011 – SKP

Torilla tavataan 15.10.

14.10. 2011 – SKP

Työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

13.10. 2011 – Yrjö Hakanen