Home >> Artikkelit >> Työstä on saatava palkkaa

Työstä on saatava palkkaa

04.03.2017 - 12:00
(updated: 04.03.2017 - 13:56)
  • Miguel
Miguel Lopéz - Ei myytävänä! - SKP:n valtakunnallinen vaaliavaus Jyväskylässä 4.3.2017

Työttömyys on yhteiskuntamme pahimpia inhimillisiä kriisejä. Pätkätyöt tekevät ihmisten elämästä näköalatonta ja nuorisoa syrjäytetään jättämällä huomiotta yhä paheneva nuorisotyöttömyys. Suomen kommunistisen puolueen (SKP) mielestä Juha Sipilän (kesk.) luotsaama hallitus ei ole tehnyt elettäkään työttömyyden kitkemiseksi yhteiskunnastamme. Päinvastoin he ovat toimillaan muuttamassa Suomea ilmaistyövoiman reserviksi. SKP jakaa risuja myös useimpien ammattiliittojen johdolle, jotka eivät politiikassaan ota tarpeeksi huomioon koko työläisten joukkoa.

 

Suomessa on käytössä useita erilaisia työllistämistoimenpiteitä. Yksi näistä, ehkä kaikista eniten rikkomuksia tuottava, on kuntouttava työtoiminta. Kunnat voivat siis määrätä pitkään työttömänä olleen työtoimintaan ilman varsinaista palkkaa. Tähän liittyy monenlaisia säädöksiä, joilla pyritään estämään niin työläisen hyväksikäyttöä kuin kilpailuasetelman vääristämistä. Näitä säädöksiä rikotaan kunnissa sumeilematta. Kuntouttavaan työtoimintaan määrätään yhä useammin täysin työkykyisiä ihmisiä. Heillä olisi tarve sopimusten mukaan palkatulle työlle, ei kuntoutukselle. Työtoiminnan nimikkeellä ilmaistyövoimaa käytetään kunnissa myös tuottavaan liiketoimintaan. Säädöksiä rikotaan siis monessa kohtaa, eikä ihmisten toimeentulo kohene yhdeksällä eurolla päivässä.

 

Työpaikkojen luonti ei onnistu temppuilemalla. SKP:n mielestä työtä on tuotettava itse kunnissa ja valtiossa. Me voimme olla itsellämme töissä. Peruspalvelujen yksityistäminen johtaa vakituisten työpaikkojen määrän romahtamiseen, sillä yksityiset käyttävät useammin vuokratyövoimaa. Työttömyyttä tulisi kitkeä myös työtä jakamalla. Kuuden tunnin työpäivän kokeiluilla on maailmalla saavutettu tuottavuuden kasvua. SKP vaatii järeämpiä keinoja kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöksien kitkemiseksi. Kunnille on asetettava isommat sanktiot säädösten rikkomisesta, kuin mitä ns. työttömyyden sakkomaksuista kertyy. Naisvaltaisten alojen palkkakuoppa on tosiasia, johon ei ole muuta ratkaisua kuin palkkojen korottaminen. Tämän lisäksi SKP vaatii työehtoja huonontaneen Kiky-sopimuksen purkamista. Ilmaistyövoiman käytölle on tultava stoppi viimeistään nyt, ja jokaisen on saatava työstään palkkaa.

 

Suomen kommunistinen puolue Jyväskylässä 4.3.2017

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Kannanotot