Home >> Artikkelit >> Valtioneuvoston hyökkäyspoliittinen selonteko

Keywords:

Valtioneuvoston hyökkäyspoliittinen selonteko

15.03.2017 - 13:15
(updated: 15.03.2017 - 13:28)
  • Ei Natolle
Vaadimme Suomea tekemään aloitteen rauhanneuvotteluista uhaksi arvioitujen ja uhkaa kokevien valtioiden välillä.

Valtioneuvoston puolustusselonteko toteaa ristiriitaisella tavalla Suomen olevan puolueeton maa, joka toteuttaa kumppanuutta Naton kanssa. Suomen kommunistinen puolue (SKP) esittää voimakkaan vastustuksensa selonteon yksipuoliselle Nato-myönteisyydelle. Kansallisen puolustuskyvyn vahvistamisen ja kansainvälisen puolustusyhteistyön tiivistämisen nimissä haetaan oikeutusta massiivisille miljardiluokan Nato-yhteensopiville asehankinnoille. Puolustusmenojen kasvattamista perustellaan turvallisuustilanteen kiristymisellä Euroopassa ja Itämerellä. Kuitenkaan Suomen lähialueilla ei ole tapahtunut viimeaikoina mitään muuta suurta ja todellista turvallisuustilanteen kiristymistä kuin Suomen ja Ruotsin Naton kanssa solmimat kauttakulkusopimukset, jotka lisäävät alueellamme käytävän ydinsodan riskiä oleellisesti.

SKP:n kanta on, ettei Suomen maaperää saa käyttää vihamielisiin tarkoituksiin kolmansia maita kohtaan. SKP vastustaa sellaisen puolustuspolitiikan kehittämistä, jonka lähtökohtana on sotilaallinen liittoutuminen. Suomen on palattava puolueettomuuden tielle ja otettava aktiivinen rooli rauhan edistäjänä kansainvälisessä politiikassa. Lisäksi Suomen on erottava pohjoismaisesta yhteistyöjärjestöstä Nordefcosta, jonka ainoana päämääränä on alueidemme aseistaminen kaulaa myöten. SKP vaatii Suomea tekemään aloitteen rauhanneuvotteluista uhaksi arvioitujen ja uhkaa kokevien valtioiden välillä.

Suomen kommunistinen puolue Jyväskylässä 4.3.2017

Kirjoittajan artikkelit

Kannanotot