Home >> Blogit >> Heikki Ketoharju >> Miltä kaaos näyttää?

Miltä kaaos näyttää?

22.03.2016 - 14:37
(updated: 02.06.2016 - 15:08)
/

Joensuun yliopistolla biotalousseminaarissa vieraillut pääministeri Sipilä sai vastaansa vihaisia opiskelijoita. Joukko piti banderolleja, huusi iskulauseita, ja kun pääministeri ei uskaltanut mielenosoitusta kohdata, tunkeutui poliisin estelyistä huolimatta Carelia-saliin, jossa Sipilän oli määrä puhua. Kaikin puolin onnistunut tempaus, joka sai myös medianäkyvyyttä. "Yliopistolle syntyi kaaos", luonnehti paikallinen valtalehti. Ei liene syytä kiistää: kaaoshan se on, jos mielenosoittajat tunkeutuvat saliin, huutavat ja saavat vielä palohälyttimetkin päälle. Kaaosta on helppo fiilistellä ja helppo moralisoida. Mutta mitä kaaos on?


Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa kysyttiin professoreilta, pitävätkö he hallituksen yliopistopolitiikkaa onnistuneena. Tulos oli tyrmäävä: 8% piti edes jossain määrin onnistuneena, 92% ei. Puolet arvioi, että hallitus on epäonnistunut täysin. Tärkein taustasyy asialle ovat varmasti hallituksen puolen miljardin koulutusleikkaukset. "Kaaos yliopistolla" tuntuisi aika sopivalta määritelmältä myös hallituksen toiminnalle. Poliisit eivät tosin tuota kaaosta tule suitsimaan, koska se aikaansaadaan poliittisilla päätöksillä ja pannaan toimeen virkatyönä.

On hauska huomata, miten media ja julkinen keskustelu asiat kehystää. Hallituksen toimet ovat rakenteellisten uudistusten toimeenpanoa. Sitä vastustava järjen ääni taas kaaosta. Nämäkin mielenosoittajat tunkeutuivat saliin, koska pääministeri ei halunnut muuten kohdata eikä kuunnella heitä. Ei kuunnellut ennen vaaleja, eikä kuunnellut nytkään: seminaarin jälkeen Sipilä pakeni kyökin oven kautta ministeriautoon, vihaisten opiskelijoiden juostessa perään.

Meillä Suomessa ei käydä avointa keskustelua siitä, millaista kaaosta leikkausten tekeminen synnyttää. Väitetään vain, että leikkaukset on pakko tehdä ja palkkoja pakko alentaa, jotta talous saadaan vakaaseen kasvuun. Millaista kasvua ja vakautta syntyy toimilla, jotka aiheuttavat täyden kaaoksen?


Paperille on helppo laittaa sanoja peräkkäin, juuri kuten tässä teen. Muste imeytyy huokosiin ja posti vie sanat ihmisten luettavaksi. Mutta kuinka moni todella ymmärtää, mitä nuo yksinkertaiset sanat tarkoittavat: leikkaaminen aiheuttaa kaaosta.

Ministereille ja kaikille hallituksen linjan puolustelijoille tekisi hyvää käydä pieni kierros ympäri Suomea, työnsä jälkeä silmäilemässä. Vierailla oppilaitoksissa, vanhainkodeissa ja työpaikoilla. Siellä huomaisi, miltä kaaos näyttää.


Kirjoitus on alun perin julkaistu 18.3. ilmestyneessä Tiedonantaja-lehdessä. Tiedonantaja on SKP:n äänenkannattaja, jonka tilaamista voi lämpimästi suositella.

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset