SKP:n ja edistyksellisen osuustoimintaväen vaaliliitto tarjoaa Tradekan vaaleissa vaikuttamisen väylän kaikille, joiden mielestä kaupan keskittäminen yhä isompiin yksiköihin on väärä suunta. Vastustamme Tradekan yhdistämistä porvarillisiin kauppaketjuihin ja kannatamme työväenliikkeen itsenäisen osuustoiminnan kehittämistä.
Tradekan jäsenillä on näissä edustajiston vaaleissa mahdollisuus vaikuttaa siihen, jatkuuko kaupan keskittämisen linja vai kehitetäänkö lähikauppaa, sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullista osuustoimintaa sekä jäsenten ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia.
Velkasaneerauksesta selvinneellä Tradekalla on paljon mahdollisuuksia kehittää toimintaansa. Vaarana on kuitenkin se, että Tradekan itsenäinen toiminta lopetetaan ja näin työväen ja edistyksellisen osuustoiminnan periaatteet jäävät historiaan.
Kaupallista voitontavoittelua ja suurten yksiköiden tehokkuutta korostava linja ei ole osuusliikkeen jäsenten, asiakkaiden eikä työntekijöiden etu. Se sivuuttaa myös osuustoiminnan uudet haasteet osallistuvan demokratian, alueellisen kehityksen, lähipalvelujen, ruokaturvan, ekologian ja reilun kehitysmaakaupan edistämisessä.
Puolustamme työväen ja kuluttajien itsenäisen, jäsenvaltaisen osuustoiminnan edistysmielisiä periaatteita sekä Tradekan jäsenten ja työntekijöiden etuja ja vaikutusmahdollisuuksia. Mielestämme osuusliikkeen tulee yksipuolisen voitontavoittelun sijaan kantaa vastuunsa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, solidaarisuuden ja rauhan edistämisestä.
Vaihtoehto kaupan keskittämiselle
Tradekan fuusioimisesta porvarilliseen S-ryhmään tai muihin kauppaketjuihin on luovuttava. Sen sijaan on laajennettava ja monipuolistettava lähikaupan palveluja. Kaupan keskittämisestä suuriin hypermarketteihin ja etäälle asuinalueista on luovuttava.
Jäsenetuja on parannettava. Ostohyvitysjärjestelmää on kehitettävä niin, että työttömät, opiskelijat ja muut vähävaraiset hyötyvät siitä nykyistä enemmän.
Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä mm. jäsentoimikuntia muodostamalla. Osuusliikkeen lehteä ja internetsivuja tulee kehittää jäsenten ja työntekijöiden osallistumisen ja vaikuttamisen foorumina. On kehitettävä osuustoiminnallista valistus- ja koulutustoimintaa.
Osuusliikkeen tulee olla edelläkävijä työntekijöiden ja ay-liikkeen oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien kehittämisessä. Työntekijöiden tulee saada valita edustajansa osuusliikkeen kaikkiin hallintoelimiin. Myymälöiden ja muiden yksiköiden itsenäisyyttä tulee lisätä.
Pätkätöiden sijasta on lisättävä normaaleja kokoaikaisia työpaikkoja. Kaikille työntekijöille on taattava vähintään 4 tunnin yhtäjaksoinen työ samassa työpaikassa. Toisaalta on ryhdyttävä kokeilemaan työajan lyhentämistä ansiotasoa alentamatta esimerkiksi 6+6 tunnin työaikamallilla. Palkkahaitaria on kavennettava nostamalla pieni- ja keskituloisten työntekijöiden palkkoja.
Osuusliikkeen toimintaa tulee kehittää ekologisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tämä merkitsee lähikaupan kehittämisen ohella on edistettävä terveellisten kotimaisten elintarvikkeiden ja luomutuotteiden saatavuutta, materiaalien kierrätystä ja energian säästöä. Geenimuunneltuja elintarvikkeita ei pidä ottaa myyntiin, koska niiden terveys- ja ympäristövaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi.
Kehitysmaakauppojen ja kehitysmaiden osuustoiminnallisten tuottajien kanssa on kehitettävä reilua ja suoraa kauppaa ohi ylikansallisten suuryhtiöiden. Osuustoiminnallisen liikkeen kansainvälistä yhteistyötä on kehitettävä vaihtoehtona ylikansallisten yhtiöiden vallan kasvulle.
Osuusliikkeen tulee omassa toiminnassaan torjua kaikenlainen rasismi ja muu syrjintä. Osuusliikkeen hankinnoissa tulee olla takeet siitä, että tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa eikä poljeta työntekijöiden oikeuksia.
Osuusliikkeen jäsenten vaaleilla valitseman edustajiston todellista päätösvaltaa on lisättävä niin osuusliikkeen kuin sen hallitsemien yritysten johtamisessa. Tradekaa ei pidä muuttaa osakeyhtiöksi, jossa päätösvalta olisi jäsenten sijasta suuromistajilla. Osuustoiminnan kehittäminen myös tuotannossa on tärkeää, jotta kaupan kehitystä eivät määrää suuret kansainväliset yhtiöt.
Tradekan on jatkettava itsenäisenä työväen osuusliikkeenä.
Tradekan edustajiston vaalissa on kyse osuusliikkeen suunnasta. Jokainen ääni työväen ja edistysmielisen osuustoiminnan periaatteiden puolesta on tärkeä!