Etusivu >> PAINIA JA POLITIIKKAA. Irtisanomiskiista. Osa II

PAINIA JA POLITIIKKAA. Irtisanomiskiista. Osa II

05.11.2018 - 11:15
  • Seppo Ruotsalainen

Painirintamalla suurin ilonaihe on ollut Petra Ollin painin MM-kulta Budapestissa !

Petran tie kultaan oli todellista taistelua ensimmäisestä ottelusta viimeiseen. Hänen viestinsä oli, että kamppailua voitosta on jatkettava viimeiseen sekuntiin ja jopa viimeisen sekunnin yli. Kultamitaliottelu kanadalaista vastaan ratkesi vasta fyysisen ottelun jälkeisillä hetkillä katsojien hermoja raastaneen tuomaripäätöksen jälkeen.

Petra Ollin saavutus ilmentää jotakin olennaista nykyisestä elämänmenosta. Voitto ei heltiä helposti. Tämä pätee myös meneillään olevassa irtisanomislakia koskevassa kiistassa. Työntekijäpuolella on siinä opiksi otettavaa Petran taistelutavasta eli periksi ei voi antaa olivatpa vastapuolen otteet minkälaisia tahansa – jopa sääntöjen vastaisia ”sormista vääntämisiä”, pään kääntämisiä jne.

Naisten tärkeä rooli työmarkkinoilla

Irtisanomislaki- kamppailussa erityisesti naiset ovat seuranneet päättäväisesti Petra Ollin jalanjälkiä. Pääministeri Sipilä on tosin äskettäin vieraillut pahaenteisesti erityisesti naisvaltaisten ammattiliittojen puheilla ilmeisesti tarkoituksenaan irrottaa näitä muusta kamppailurintamasta. Tällaisia liittoja ovat olleet PAM ja Tehy. Erityisen tärkeäksi nousi kuulemma Tehyn johdon tapaaminen. Naisvaltaisten alojen ääni kuului hallituksen sorvaamassa (uudessa)ratkaisussa ja kerrotaan, että Kesärannan sauna laitetaan lämpiämään kiitokseksi vetoavusta. (MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki, MTV Uutiset 25.10.-18).

Äärimmäistä varovaisuutta suostuttelujen suhteen

Nyt on kuitenkin syytä odottaa sekä ay-liikkeen naisilta että miehiltä äärimmäistä varovaisuutta pääministeri Sipilän lupausten ja suostuttelujen suhteen. Kyseessä on vähintäänkin painiotteluun verrattava valtataistelu, jossa Sipilä yrittää kääntää muiden päitä, mutta hänen oma päänsä ei ole kääntymässä ilman rajunpuoleista kääntämistä.

Jussi Kärki väitti edellä mainittujen MTV-uutisten mukaan, että Ay-liikkeelle tuli hallituksen uuden kompromissiesityksen myötä torjuntavoitto ja että ”Ay-liikkeen asema vahvistui taistossa”. Noin saattaa ollakin, mutta ratkaiseva taisteluvaihe on vielä edessäpäin ja oikeastaan parhaillaan käynnissä ja vasta sen myötä ratkeaa mikä osapuoli on voittanut tai hävinnyt ja mitä.

Miksi Sipilä torjui työmarkkinajärjestöjen ehdotuksen?

Ennen hallituksen viimeisintä kompromissiesitystä työmarkkinajärjestöt EK, SAK, STTK ja Akava esittivät ratkaisuehdotuksena hallituksen ja ay-liikkeen väliseen riitaan, että kiistellystä irtisanomislaista luovuttaisiin ja helpotettaisiin määräaikaisten työsopimusten tekemistä pienissä yrityksissä. Työmarkkinakeskusjärjestöjen vaihtoehtoisessa mallissa yritykset olisivat voineet palkata yhden työntekijän määräaikaiseen työsuhteeseen ilman että määräaikaisuutta tarvitsisi perustella.

Tämä ei hallitukselle kelvannut. Eduskunnan täysistunnossa 23.10 pääministeri Sipilä sanoi suoraan, että järjestöjen ehdotus ei kelpaa. Sipilä ”huolestui” nyt naisten asemasta ja syntyvyydestä. Tällaista huolta hän ei ollut tuntenut silloin kun hoitoalan naisten lomarahoja leikattiin.

Hämmentävää

Sipilän ja hänen hallituksensa torjuva asenne herätti hämmennystä ja suoranaista ihmettelyä erityisesti työmarkkinavaikuttajissa. Etenkin Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n edustajat ihmettelivät Sipilän tyrmäystä. ”On harmillista, että pääministeri lähtee julkisesti arvioimaan keskeneräistä ehdotusta”, puheenjohtaja Jyri Häkämies kommentoi asiaa HS:lle (HS 25.10).

EK:n pääekonomisti Penna Urrila huomautti, että vaihtoehtoesitys ajaisi ”aivan samaa asiaa kuin mitä hallitus tavoittelee”, eli työllistämiskynnyksen alentamista. Urrila ihmetteli, ”haluaako hallitus tosissaan ratkaisua asiaan?”

Akavakin ihmeissään

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kuvasi irtisanomiskiistassa syntynyttä asetelmaa ”ihmeelliseksi” ja arvosteli erityisesti Sipilän äkkiväärää kieltäytymistä määräaikaisuuksien lisäämisen pohtimisesta. Fjäder totesi Uudelle Suomelle, että jos on pakko valita ”veitsi kurkulla”, Akava etsisi irtisanomislaille ennemmin vaihtoehtoa määräaikaisten sopimusten helpottamisesta kuin aiemmin esillä olleesta työaikalaista.

Fjäder ällistyi Sipilän ratkaisusta kysellen ”mistä tässä oikeasti on kysymys ?” ja eikö hallitusta kiinnosta tilanteen ratkaiseminen? (Uusi Suomi 24.10). Fjäderin olisi suonut jatkaa ihmettelyään vielä pidempäänkin, sillä korkeasti koulutettujenkin toimihenkilöiden edunvalvojana hänellä on tietoa määräaikaisuuden todellisesta luonteesta.

Fjäder esiintyi kuitenkin jo huomattavan sopuisana hallituksen puolelta tulleeseen uuteen esitykseen radion Ykkösaamussa 29.10. Samaa sovinnollisuutta ei ollut

havaittavissa samassa ohjelmassa yhdessä Fjäderin kanssa esiintyneen STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan asenteessa jatkotoimiin. Palolan mukaan työrauhaa ei ole vielä saavutettu ja työtaistelutoimetkin ovat lähinnä ”tauolla”.

Omaakin kokemusta määräaikaisuudesta on

Olin itsekin omalla työurallani jossakin vaiheessa melko pitkäaikaisessa määräaikaisessa työsuhteessa. Lisää tietoa ja kokemusta sain asiasta toimittuani pitkään tutkijoiden ja toimihenkilöiden YT-valtuutettuna. Määräaikaisessa työsuhteessa työntekijä tuntee olevansa miltei jatkuvassa löysässä hirressä. Vuodenkin mittaisissa työsuhteissa työntekijän elämä on vaarassa mennä uusiksi joka kerran määräaikaisuuden lähestyessä loppuaan ja uutta jatkoa odotellessa.

Määräaikeinen työsuhde on työnantajalle (yrittäjälle) oikeastaan monessa tapauksessa edullisempi vaihtoehto kuin työntekijän irtisanominen. Määräaikaisen työntekijän on oikeastaan omaehtoisesti osoitettava jatkuvasti oma pätevyytensä ja tarpeellisuutensa lunastaakseen jatkonsa uuteen työsopimukseen.

Määräaikainen työsuhde on kuitenkin työntekijälle yleensä rasittava ja työkuormitusta lisäävä ja siksi ay-liike vastustaa noiden suhteiden yleistymistä. Sipilän hallitukselle nyt tehtyä kädenojennusta määräaikaisten työsuhteiden lisäämisestä irtisanomislain vaihtoehtona on pidettävä todella pitkälle menneenä myönnytyksenä.

Miksi Sipilä torjui? Warum?

Edelleen jatkuvassa pattitilanteessa joudutaan kysymään yhä uudelleen, miksi Sipilä torjui tuon ehdotuksen? Hänellä täytyy olla mielessään jokin hallitukselle edullisempi vaihtoehto kuin määräaikaisuuden lisäämistä tarkoittanut työmarkkinoiden esitys.

Hallituksen uusi esitys

Ammattiyhdistysliike kamppaili hienosti hallituksen alkuperäisen irtisanomislain valmistelua vastaan. Palvelualojen ammattiliitto (PAM) ilmoitti 23.10. aloittavansa kaksipäiväisen lakon, joka koskisi 50 000 palkansaajaa. Ratkaisevaa kamppailuvaiheen kannalta oli SAK:n suurimman liiton Teollisuusliiton järjestämä kaksipäiväinen lakko 25-26. lokakuuta.

Hallitus esitteli Sipilän johdolla torstaina 25.10. uuden muokatun version irtisanomislaista keskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan puheenjohtajille.

Riidan kohteena alun perin olleella pykälällä oli tarkoitus helpottaa irtisanomisia alle kymmenen henkilön yrityksissä.

Sipilän uudessakaan kompromissiesityksessä hallitus ei vedä lakiesitystä pois kuten ay-liike on vaatinut, vaan poistaa lakipykälästä irtisanomisia koskevan kymmenen henkilön rajan. Ehdotuksen mukaan irtisanomisperusteet on arvioitava kokonaisuutena ja huomioon olisi otettava yrityksen työntekijämäärä ja työnantajan ja työntekijän olosuhteet.

Hallituksen uudessa kompromississa esitettiin myös muita asioita kuten irtisanotun henkilön karenssiajan lyhentämistä nykyisestä 90 päivästä 60 päivään sekä molempien ”aktiivimallien” 1 ja 2 perusteiden laventamista. Kompromissiesityksen ytimenä eli ”pihvinä” on kuitenkin nähtävä tuo mainittu henkilörajan poisto.

Mitä henkilörajan poisto tarkoittaa ?

Mitä tuo poisto tarkoittaa ja mitkä ovat sen seuraukset, siinä on ydinkysymys. Rajan ongelmana on pidetty sitä, että se jakaa työntekijät eri kasteihin eli pienissä yrityksissä irtisanominen muuttuu helpommaksi kuin suurissa.

Riidan kohteena alun perin olleella pykälällä olisi siis helpotettu irtisanomisia alle kymmenen hengen yrityksissä. Ay-liike on todennut, ettei se voi hyväksyä, että työntekijät jaetaan lain edessä sen mukaan minkä kokoisessa yrityksessä he työskentelevät. Voidaan kuitenkin hiukan kriittisesti kysyä, paraneeko tilanne silläkään, että nyt esitetyssä pykälässä irtisanomisissa toimitaan ”ilman numeerista rajaa henkilöstön määrästä”.

Lainsäädännön arviointineuvoston uusimmassa lausunnossa todetaan, että ”vaikka kymmenen henkilön raja on pykälästä nyt poistettu, siinä säilyisi se periaate, että pienissä yrityksissä olisi vastedes alhaisempi henkilökohtaisen irtisanomisen kynnys kuin suurissa”, arvioi neuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen HS:lle (HS 30.10).

Absurdeja perusteluja

Kostiaisen mukaan ”suurissa yrityksissä irtisanomiskynnys voisi nousta, kun pienissä se putoaisi”. Voidaan kuitenkin kysyä, eikö ole jollakin tavalla absurdia, että hallituksen irtisanomislakia koskevassa asiassa on edetty kiistelyyn siitä missä yrityksissä irtisanomiskynnys kohoaa ja missä se laskee. Entä jos tuo kynnys laskee sekä pienissä että suurissa yrityksissä?

Tuntuu hiukan oudolta, että Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitossa (JHL) on otettu hyvin myönteisesti vastaan tieto, että Sipilän hallituksen uusi esitys (työnantajan koon määritys ilman rajaa) merkitsee, että osalla työntekijöistä

henkilöperustainen irtisanomissuoja heikkenee, mutta osalla se jopa paranee nykyisestä ja että JHL hyötyy tuosta ”paranemisesta”.

JHL:n mukaan irtisanomiskynnys on (Sipilän hallituksen uudenkin esityksen mukaan) alempi pienyrityksissä kun taas ”suuremmassa yrityksessä vaaditaan [nykyistä] raskaampi syy, jotta irtisanomisperuste täyttyy” (suunnittelupäällikkö Vesa Mauriala Uuden Suomen blogissaan 31.10.)

Sipilän hallitus tavoittelee läpimurtokohtaa yleiselle työsuhdeturvan heikentämiselle

Eikö palkansaajien kokonaisedun kannalta ole vaarallista tapahtuipa irtisanomissuojan heikentäminen missä osassa palkansaajien rintamaa tahansa? Onko Sipilä ja hänen hallituksensa löytämässä pienyrityksissä läpimurtokohdan, josta voidaan tunkeutua palkansaajien selustaan ja sen jälkeen sotilastermein vyöryttää irtisanomisen alentamiskäytäntöä kautta koko yritys- ja palkansaajakentän? Toisin sanoen: yrittääkö Sipilä ja hänen hallituksensa saada aikaan irtisanomisen helpottamisen aikaan ”koko palkansaajarintaman” laajuudelta?

Vastaus kysymykseen ”miksi”?

Tässä näyttäisi myös löytyvän vastaus kysymykseen siitä, mikä tavoite voisi olla Sipilälle ja hänen hallitukselleen edullisempi tavoite kuin työmarkkinajärjestöjen hänelle aiemmin esittämä määräaikaisten työsuhteiden lisääminen? Sipilän ”suurempi” tavoite olisi irtisanomiskynnyksen yleinen alentaminen , siis irtisanomisten yleinen helpottaminen.

Mikäli palkansaajajärjestöissä yleistyy sellainen ajattelutapa, että toisen palkansaajaryhmän menetys on toisen ryhmän etu, se muistuttaa ”pelastukoon ken voi”-ajattelua. Jyrkästi kärjistäen se merkitsisi sitä, että Titanicin kansituolilla oltaisiin tyytyväisiä siihen, että vesi ei ole vielä saavuttanut niitä.

Palkansaajapuolella uudelleenarvion paikka

Jos (kun) irtisanomislaki- kiistassa on suunta kohti yleistä irtisanomissuojan heikennystä, kysymyksessä on niin suuri palkansaajaväestöä vastaan suuntautuva työehtojen huonontamispyrkimys, että tämän pitäisi saada kaikki palkansaajakeskusjärjestöt (SAK,STTK ja AKAVA) vaatimaan irtisanomiskiistan palauttamista lähtöruutuun eli siihen, että ne vaativat hallitusta vetämään pois alun perin esittämänsä irtisanomislain valmistelun.

Fjäderillä merkittävä rooli ?

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder voisi nyt jatkaa sitä ihmettelyä, jonka hän aloitti saatuaan tietää Sipilän tyrmäyksestä työmarkkinajärjestöjen esittämään vaihtoehtoon määräaikaisten työsuhteiden lisäämisestä. Fjäderillä olisi nyt tilaisuus paikata ja korjata se kokemansa luottamuksen notkahdus, joka aiheutui paljolti siitä että hän erehtyi Ylen haastattelussa tukemaan talousnobelisti Bengt Holmströmin ehdotusta, jonka mukaan maahanmuuttajille tulisi voida maksaa aluksi pienempää palkkaa, jotta he työllistyisivät paremmin.

Fjäderin melko välittömästi esittämä anteeksipyyntö oli miehen teko, mutta nyt hänellä olisi tilaisuus asettua jopa ammattiyhdistysväen kamppailun erääksi ratkaisuhenkilöksi toteamalla Sipilän hallituksen uuden ”kompromissiesityksen” toteuttamiskelvottomaksi ja myös korkeasti koulutettujen palkansaajien työsuhdeturvan vastaiseksi.

Palkansaajia edustavat keskusjärjestöt voisivat saada uudistetussa kamppailussaan sivustatukea (tai ei ainakaan kovin suurta vastustusta) yllättävältä suunnalta eli Elinkeinoelämän Keskusliitosta EK:sta. Etelärannassa nostatti suuttumusta se, kuinka tylysti Sipilä hylkäsi työmarkkinajärjestöjen aiemmin esittämän määräaikaisuusmallin. ”Työnantajien EK:lle ei tästä kahakasta jäänyt käteen kuin iso lakkolasku” (Jussi Kärki, MTV Uutiset 25.10.)

Voisiko irtisanomiskiistan keskeinen ratkaisu olla, että työmarkkinoiden aiemmin esiin nostama (ja Sipilän kertaalleen torjuma) tietty määräaikaisuuden lisäämismahdollisuus nostettaisiin uudelleen agendalle?

Irtisanomislain perustelut

Sipilän hallitus on luvannut, että muokatun irtisanomislain perustelut linjataan kolmikantaisesti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Esimerkiksi Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitossa epäillään tuleeko tästä oikeaa kolmikanta valmistelua vai jälleen kerran ”pelkkää silmänlumetta” (JHL:n suunnittelupäällikkö Vesa Mauriala Uuden Suomen blogissaan 31.10.)

Epäilyyn on aihetta, sillä Sipilällä tuntuu olevan kova kiire irtisanomislain eteenpäin viemisessä ja samalla hän on korostanut hallituksen ja eduskunnan ensisijaista ellei peräti yksinomaista osuutta lakien valmistelutyössä. Sipilän mukaan hallitus ei voi ulkoistaa päätöksentekoa hallituksen ja eduskunnan ulkopuolisille voimille (Yle, TV1:n uutiset 23.10).

Irtisanomislain perustelujen osalta voidaan myös kriittisesti kysyä, eikö hallituksen kompromissiesityksen ”perusteluiden” käsittely ylipäänsä ole seurausilmiöiden tarkastelua. Eikö kysymys tule asettaa suoraan siten, mikä on irtisanomislain perimmäinen tarkoitus ja oikeutus ?

Perustelut ovat kuitenkin olennainen osa mitä tahansa lakia (HS 2.11.) ja siksi palkansaajajärjestöjen vaatimus, että ne pääsevät mukaan muotoilemaan nimenomaan lakiesityksen perusteluja, on täysin oikeutettu vaatimus. Se on itse asiassa vähimmäisvaatimus, johon Sipilän hallituksen tulee suostua.

Kysymys on valtataistelusta

Tässä kohden astuu esiin poliittinen valtataistelu. Toimittaja Teemu Luukka totesi HS-analyysissään 27.10., että ”Kiistassa on ollut pohjimmiltaan kyse koko ajan ennen kaikkea valtataistelusta.”

Pääministeri Sipilän jääräpäinen kiinnipitäminen irtisanomislain valmistelusta kertoo, että kysymys on ratkaisevasti poliittisesta valtataistelusta. Sipilän johtaman hallituksen tarkoitus on heikentää ay-liikettä ja sitä tietä työväenpuolueiden poliittista vaikutusvaltaa. Tarkoitus on ennen kaikkea estää sosialidemokraattien nousu maan suurimmaksi puolueeksi ja sitä kautta pääministeripuolueeksi ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Sipilä syyttää ammattijärjestöjä siitä, että ne ”ampuvat kärpästä tykillä” (Yle radio 1,uutiset 23.10). Herää kysymys minkä vuoksi Sipilä ja hänen hallituksensa ovat tehneet kärpäsestä tällaisen härkäsen kaikkine eduskunnan luottamusäänestyksineen ja tappeluineen ay-liikkeen ja poliittisen opposition kanssa? Koko irtisanomislain valmistelun liikkeelle saattaminen tapahtui hallituksen ja työministeri Lindströmin toimesta ja aloitteesta.

Ammattiliitot ovat valmiita kovempiin otteisiin

Sipilän hallituksen julkistettua muokatun kompromissiesityksensä useat ammattiliitot ilmoittivat keskeyttävänsä poliittiset työtaistelut. Ne muistuttavat kuitenkin, että lakkotyökalu voi palata käyttöön ellei kolmikantainen neuvottelutulos tyydytä ay-liikettä. Irtisanomislain perusteluja koskevat neuvottelut ovat edelleen auki, minkä vuoksi työntekijäjärjestöt eivät ole peruneet vaan ainostaan keskeyttäneet työtaistelutoimet.

Onko irtisanomiskiistassa kyseessä bluffi ?

Helsingin Sanomien (2.11.) pääkirjoittaja toteaa, että palkansaaja järjestöt ”eivät oikein tunnu luottavan Sipilän hallituksen vilpittömyyteen”. Tuossa on eräs ydinkysymys. Kyse on pelkistetystä valtataistelusta ja siinä lähes kaikki keinot, jopa sääntöjen ja lainvastaiset otetaan käyttöön. Sipilän hallitus on etsinyt sopivan murtokohdan palkansaajien rivistössä eli irtisanomissuojan heikentämisen pienissä yrityksissä. Jatkossa työntekijöiden lukumääräraja on ”kompromissina” hokkus-pokkus poistettu jolloin irtisanomissuoja on vaarassa heiketä kautta linjan. Keisarilla ei ole vaatteita!

Tuo toimenpide ollaan tekemässä silmänkääntötemppuna ja siinä toivossa että hämäystä ei huomattaisi tai se huomattaisiin liian myöhään. Sipilän hallituksen tarkoitus on saada niskalenkki ammattiyhdistysliikkeestä. Urheilutermein Sipilän tempulla on vastineensa jääkiekkopelin ”vanhanaikaisessa”, jossa pelaaja kiertää vastustajan maalin ja pistää kiekon etukulmasta hölmistyneen maalivahdin selän taakse.

Kravatti on paha ote painissa ja politiikassa

Painissa Sipilän hallituksen temppua vastaa lähinnä sääntöjen rajamailla liikkuva kravattiote. Ottelin aikoinaan vihreässä nuoruudessani TUL:n juniorien yleisvaltakunnallisissa mestaruuspaineissa Säynätsalon Riennon Helge Wigelliä vastaan. Seuratoverini Hiekkasen Rami seurasi otteluamme katsomosta käsin ja huusi minulle pari kertaa: ”varo kravattia!”. Helge oli hyvin taitava tuon otteen käytössä. Vääntövuorossa ollessaan hän kaappasi äkkiä matossa varomattomasti kontillaan olevan vastustajansa käden ja pääpuolen kainaloonsa ja vei tämän siltaan ja saman tien selälleen. Ramin varoitushuutojen ansiosta minä onnistuin välttämään tuon kohtalon. Ottelumme päättyi ratkaisemattomaan.

Seuratessani nyt ay-liikkeen ja Sipilän hallituksen välistä ottelua katsomosta eläkeläisaktiivien joukosta haluaisin huikata ay-seuratovereilleni: varokaa Sipilän kravattia! Miksi tuo varoitus on paikallaan? Alma-Median juuri julkaiseman kannatusmittauksen mukaan keskustan kannatus on 15-16 prosentin paikkeilla, takamatka SDP:hen (22 %) ja Kokoomukseen (lähes 20%) on niin pitkä, että Kepun pääsy jatko-otteluihin mitalisijoista eli tulevista hallituspaikoista on vähintäänkin epävarma. Selkävoitto ay-liikkeestä irtisanomislaki-kiistassa avaisi Keskustalle ehkä joitakin mahdollisuuksia ja siksi Sipilä pyrkii siihen.

Irtisanomissuojan heikennys on palkansaajille vakava asia

Irtisanomissuojan heikentäminen on palkansaajille niin vakava taloudellisen ja sosiaalisen aseman heikentämisyritys etteivät niitä edustavat järjestöt tarvitse poliittisia motiiveja asettuessaan torjumaan tuollaista suuntausta.

Mikäli Sipilän hallitus ei lopeta vehkeilyään palkansaajajärjestöjä vastaan ja mikäli se yrittää väkisin ja ilman järjestöjen mukanaoloa jatkaa irtisanomislain valmistelua, järjestöillä on tehokas vastaliike, työtaistelutoimet. Niitä vastaa painiurheilussa ristivyöheitto, joka on tehokas liike kyttääviä ja vippaskonsteja käyttäviä vastustajia vastaan.

Nobelisti Holmström pisti lusikkansa tähänkin soppaan

Taloustieteen nobelisti Bengt Holmström kävi äskettäin jakamassa neuvojaan ammattiyhdistysväelle ja siinä sivussa Sipilän hallitukselle. Uutisten mukaan (Yle TV1 uutiset 24.10) Holmström on ”heittänyt täyslaidallisen” ammattiyhdistysliikettä vastaan syyttäen ammattijärjestöjä itsekkyydestä ja omista eduistaan kiinnipitämisestä. Hän esitti, että ulkomailta maahan tuleville työntekijöille tulisi maksaa pienempää palkkaa kuin kantaväestölle. Työntekijöiden lakkoilun Holmström tuomitsi ja valitti sitä, että ammattiliittoihin kuulumattomilla ei ole samoja oikeuksia kuin liittojen jäsenillä.

Viimeksi mainitulla viittauksellaan nobelisti antoi sivustatukea sille älyttömälle ”kompromissiehdotukselle”, jonka pääministeri Sipilä äskettäin teki tv-väittelyssä puheenjohtaja Antti Rinteelle. Sen mukaan kyseiset väittelijät voisivat ”kättä päälle”-sopimuksella asettaa järjestäytymättömät työntekijät samalle viivalle järjestäytyneiden kanssa ja ryhtyä käsittelemään työaikalakia ym. Tämä olisi muka vaihtoehto hallituksen ajamalle irtisanomissuojan heikentämistä pienissä yrityksissä koskevalle lakiesitykselle eli irtisanomislaille!

Kaiken kaikkiaan Holmströmin esitykset ja ”neuvot” edustavat työnantajapuolen ja poliittisen oikeiston konservatiivisinta tahoa eikä tuollaisten latteuksien keksimiseen tarvita Nobelin palkintoa.

Vuosi sitten Holmström oli eläkeläisten kimpussa

Runsas vuosi sitten talousnobelisti Holmström kertoi suomalaisten kauppakamarien 100-vuotisjuhlassa Finlandia-talossa (10.8.2017) olevansa huolestunut suomalaisen eläkejärjestelmän kestävyydestä. Hänen mielestään sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat ”itsekäs sukupolvi”, joka syö nuorempien eväitä. Holmström oli sitä mieltä, että ellei eläkkeitä leikata, eläkejärjestelmä ei tule kestämään eivätkä eläkkeet riitä tulevalle sukupolvelle (Helsingin Sanomat 13.8.2017).

Puhe ”itsekkäästä sukupolvesta” joutuu varsin outoon valoon sitä taustaa vasten, että 60 prosenttia työeläkkeensaajista saa eläkettä bruttona alle 1500 euroa kuukaudessa ja 2500 euron suuruisen bruttoeläkkeen alapuolelle jää lähes 90 prosenttia kaikista työeläkkeensaajista. Yli 2500:n euroon pääsee kymmenkunta prosenttia työeläkkeensaajista. Lähes puoli miljoonaa työeläkkeensaajaa saa työeläkettä, joka jää alle EU:n määrittämän köyhyysrajan eli alle 1 200 euroa bruttona kuukaudessa.

Kansaneläkkeen- ja takuueläkkeensaajien taloudellinen asema on vielä huomattavasti työeläkkeensaajiakin heikompi. Arvioiden mukaan 40 prosenttia leipäjonojen asiakkaista on eläkeläisiä.

Holmströmin näkemys eläkkeistä ja eläkeläisistä edustaa lähinnä eläkeyhtiöiden ja harvalukuisten paremmin toimeen tulevien kansalaispiirien intressejä. Syvempi analyysi ilmeisesti paljastaisi, että Holmström ei tunne erästä taloustieteen keskeistä lainalaisuutta eli voiton keskimääräisen suhdeluvun laskutendenssiä eikä sen seurausvaikutuksia.

Nykyisessä suomalaisessa eläkepolitiikassa tuon mainitun ilmiön pohjalta selittyy se, että työeläkerahastot jatkavat kasvuaan ad infinitum loputtomiin ollen tällä hetkellä runsaat 200 miljardia euroa. Samanaikaisesti työeläkkeensaajan eläkkeen ostovoima heikkenee ns. taitetun indeksin vaikutuksesta sitä enemmän mitä pidempään hän on eläkkeellä ( yli 75-vuotiaiden eläkkeensaajien köyhtyminen on Suomessa EU-maiden jyrkintä).

Talousnobelisti Bengt Holmströmin esiintymiset nostavat esiin kysymyksen, käykö hän täällä Suomessa kerran vuodessa julistamassa palkansaajaluokan jonkun osan aina vuorollaan itsekkääksi eduntavoittelijaksi. Viime vuonna olivat kohteena eläkeläiset, tänä vuonna ammattiliittoihin järjestäytyneet työntekijät. Ketkä mahtavat olla vuorossa vuoden kuluttua?

Helsingin Sanomien pääkirjoitusotsikko oli 31.10.2018: ”Taloustutkijoita voisi kuunnella”. Jatkohuomautus: niin voisi, mutta ei kaikkea pidä ottaa todesta.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit