Home >> Artikkelit >> Eläke ja perusturva

Eläke ja perusturva

11.12.2006 - 13:42
(updated: 06.06.2016 - 13:48)
Vuoden 2005 alusta voimaan tullut eläkeuudistus ei merkitse parannusta pieni- ja keskituloisten kansalaisten asemaan, vaan tilanne on monilta osin kokonaan päinvastainen. Mainittuun "uudistukseen" sisällytettiin aikaisempaan käytäntöön verrattuna eläkeläisten kannalta lukuisia epäkohtia ja heikennyksiä. Nämä heikennykset tapahtuivat niin sanotun Puron työryhmän esitysten pohjalta kolmikantayhteistyössä maan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kesken sekä viime kädessä hallituspuolueiden isännöimän eduskunnan enemmistön tuella. Eduskunnan enemmistö oli jo aikaisemmin vuosia sitten äänestänyt kansaneläkkeen pohjaosan poistamisen puolesta ja nyt "eläkeuudistuksen" yhteydessä se asettui tukemaan eläkeläisten taitetun indeksin sekä nykynuorten eläkkeitä tulevaisuudessa merkittävästi heikentävän "elinaikakertoimen" toteuttamista.


Pienituloisten eläkeläisten asema kestämätön

Omaa eläkettä saavia henkilöitä oli vuoden 2005 lopussa maassamme yhteensä lähes 1.3 miljoonaa. Heidän keskimääräinen eläkkeensä oli noin 1 160 euroa kuukaudessa. Sellaisia henkilöitä, jotka saivat sekä kansaneläkettä että työeläkettä oli lokakuussa 2006 yhteensä 652 500. Heidän keskimääräinen eläkkeensä oli 801 euroa kuukaudessa. Pelkän (täysimääräisen) kansaneläkkeen saajia oli 94 700. Viimeksi mainittujen joukossa on noin 20 000 sellaista henkilöä, jotka saavat myös pientä työeläkettä, mutta niin pientä, että se ei lain mukaan pienennä heidän täysimääräisen kansaneläkkeensä määrää. Suurin työeläke, jonka henkilö voi saada ilman että se pienentää täysimääräistä kansaneläkettä on (1.9.2006 lukien) 47.29 euroa kuukaudessa. Tätä suuremmat työeläkkeet pienentävät kansaneläkettä asteittain siten että henkilö, jonka työeläke on 1056 euroa tai enemmän kuukaudessa ei saa enää lainkaan kansaneläkettä.

Eräs keskeinen ryhmä, jonka perusturvaan SKP haluaa kiinnittää vakavaa huomiota, on kansaneläkettä sekä kansaneläkettä ja pientä työeläkettä saavien kansalaisten ryhmä. Täysimääräinen kansaneläke on yksinäisellä henkilöllä ensimmäisessä kuntaryhmässä 1.9.2006 alkaen 515 euroa ja toisessa kuntaryhmässä 495 euroa kuukaudessa. Pelkän kansaneläkkeen saajien lukumäärä on asteittain pienentynyt, mikä johtuu työeläkkeen yleistymisestä, mutta tämä ei merkitse pienituloisten taloudellisen aseman sanottavaa paranemista. Työeläkkeet ovat edelleen monessa tapauksessa hyvin vaatimattomalla tasolla. Pelkän kansaneläkkeen ja pienen työeläkkeen varassa elävien ihmisten tulot eivät nykyoloissa yksinkertaisesti riitä inhimillisten perustarpeiden tyydyttämiseen. Ikääntyviä henkilöitä uhkaa lisääntyvässä määrin köyhyysriski.

Juuri ilmestyneessä Eläketurvakeskuksen tutkimuksessa "Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo" todetaan (s. 24), että vuosina 1993-2004 eläkeläiskotitalouksien köyhyysriski on kaksinkertaistunut. Myös Kansaneläkelaitoksessa tehdyn arvion mukaan 23 prosenttia yli 65-vuotiaista ja peräti 28 prosenttia yli 75-vuotiaista kansalaisista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella (toisin sanoen heidän tulonsa ovat vähemmän kuin 60 prosenttia mediaanitulosta).

Eläkeläisväestön köyhyysriskin lisääntymiseen ovat vaikuttaneet ratkaisevasti eläkejärjestelmään vuosien ja vuosikymmenten mittaan tehdyt heikennykset sekä valtiovallan haluttomuus parantaa erityisesti kansalaisten perusturvaa (kansaneläkkeitä), joista pienituloisimpien kansalaisten toimeentulo on ratkaisevasti riippuvainen. Pieni- ja keskituloisten eläkeläisten asema on vaikeutunut selvästi sen jälkeen kun aikaisemmin kaikille eläkkeensaajille tasasuuruisena myönnetty kansaneläkkeen pohjaosa poistettiin eli kansaneläke muutettiin kokonaisuudessaan työeläkevähenteiseksi Paavo Lipposen johtaman sinipunahallituksen toimesta vuosina 1996 - 2001. SKP tiedostaa toteutetun toimenpiteen syvän vahingollisuuden erityisesti pienituloisten eläkeläisten osalta ja vaatii edelleen kansaneläkkeen pohjaosan palauttamista eläkejärjestelmään. Eläkejärjestelmän vinosuuntausta eli sen pieni- ja keskituloisia kansalaisia syrjivää luonnetta ei voida muuttaa solidaarisemmaksi niin kauan kuin järjestelmältä on pohjaosan muodossa kirjaimellisesti viety pohja pois.


Tasokorotus

2000-luvulla kansaneläkkeisiin on tehty tasokorotus kolmesti eli vuosina 2001, 2005 ja 2006. Ensiksi mainittuna vuonna korotus oli 70 markkaa (n. 11 euroa) kuukaudessa kun sen eläkeasiantuntijoiden mielestä olisi jo tuolloin pitänyt vallinneen jälkeenjääneisyyden vuoksi olla vähintään 300 markkaa (50 euroa) kuukaudessa. Edellisestä tasokorotuksesta vuonna 1984 oli tuolloin kulunut jo 17 vuotta.

Matti Vanhasen johtama "punamultahallitus" toteutti 7 euron tasokorotuksen kansaneläkkeisiin vuoden 2005 maaliskuun alusta lukien. Kyseessä ei oikeastaan ollut tasokorotus, vaan eräänlainen eläkealeneman torjunta sen seurauksena, että hallituksen aikaisemmin toteuttama alkoholin hinnan jyrkkä alennus oli viemässä elinkustannusindeksin ja siitä riippuvan kansaneläkkeen korotusindeksin miinuksen puolelle.

Vanhasen hallituksen syyskuun alussa 2006 toteuttama viiden euron tasokorotus kansaneläkkeisiin sai oppositiopuolueetkin (Vasemmistoliitto, kokoomus, kristilliset, vihreät, perussuomalaiset) repäisemään vaatteensa hallituksen "eläkeläisiä pilkkaavasta vaalitempusta" sekä jättämään asiasta jopa välikysymyksen hallituksen vastattavaksi. Opposition reagointi on tietysti sinällään perusteltu ("reaaliansiot ovat nousseet 13 vuodessa 31 prosenttia, mutta kansaneläkkeet vain neljä prosenttia"), mutta asian toinen puoli on, että lähes jokaisella nykyisellä oppositiopuolueella Vasemmistoliittoa myöten olisi aikoinaan hallituksessa ollessaan ollut tilaisuus puuttua tähän asiaan huomattavasti aikaisemmin. Niillä oli vain silloin ilmeisesti muuta "tähdellisempää" tekemistä. Nyt oppositio määritteli epävirallisesti "sopivaksi tasokorotukseksi" 20 euroa kuukaudessa, jota sitäkään ei edes mainittu hallitukselle jätetyssä virallisessa välikysymyksessä. Korotuksen määrä jätettiin siis auki (HS 9.9.06).

SKP esitti jo vuoden 2004 edustajakokouksessaan kansaneläkkeisiin 50 euron välitöntä tasokorotusta kuukaudessa. Vaatimuksen ajankohtaisuus ei ainakaan ole vähentynyt. SKP lähtee myös siitä, että kansaneläkkeen ja pienen työeläkkeen varassa elävien kansalaisten kokonaistilanteeseen ei ole odotettavissa mitään pysyväisluonteista parannusta kunkin istuvan hallituksen silloin tällöin ja hyvin harvoin toteuttaman muutaman euron "tasokorotuksen" kautta. Tässä kohdassa tulee juuri kysymykseen määrätyn pysyväisluonteisen perusturvan toteuttaminen pienituloisimpien kansalaisten osalta. SKP vaatii, että perusturvajärjestelmä uudistetaan siten, että se takaa vähintään 800 euron perusturvan kuukaudessa verottomana kaikille, jotka eivät muuten voi tuontasoista turvaa saada vanhuuden, työttömyyden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.


Järjestelmä on naisia syrjivä

Vuoden 2005 alusta voimaan tulleen eläkeuudistuksen mukaan yleinen eläkeikä maassamme on aikaisemman 65 ikävuoden asemesta nyt joustava 63 ja 68 ikävuoden välillä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka saavat kansaneläkettä ja pientä työeläkettä. Ristiriita on siinä, että vaikka yleinen työeläkeikä on nyt 63-68 vuotta, niin kansaneläkkeen saamisen ikäraja on kuitenkin todellisuudessa 65 vuotta.

Ns. eläkepaketin (HE 242/2002) käsittelyn yhteydessä päätettiin, että sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka saavat kansaneläkettä ja pientä työeläkettä ja jotka haluavat jäädä eläkkeelle ennen virallista kansaneläkeikää, voidaan myös kansaneläkeiän suhteen joustaa 65 ikävuodesta alaspäin 63 ikävuoteen. Tämä "jousto" tapahtuu kuitenkin jokseenkin kalliilla hinnalla. Jos nimittäin kansaneläkettä ja pientä työeläkettä saava henkilö jää eläkkeelle ennen 65 vuoden ikää, siis 63-64 -vuotiaana, hänen kansaneläkkeeseensä tehdään pysyvä varhennusvähennys. Tämä tarkoittaa, että henkilön eläkealenema on pysyvä myös sen jälkeen kun hän on täyttänyt 65 vuotta eli koko eläkkeellä olon loppuajan. Aleneman määrä on 0.4 % kuukaudessa eli 0.4 kertaa 12 = 4.8 prosenttia vuodessa eläkkeen määrästä. Jos henkilö jää eläkkeelle heti 63 ikävuotta täytettyään, hän menettää lopullisesti kahden vuoden aleneman verran eläkkeestään eli 9.6 prosenttia.

Tämä erityisesti pienituloisia ikääntyviä naisia syrjivä käytäntö ajettiin läpi erityisesti kokoomuksen toimesta (yhtenä keskeisenä päällepäsmärinä oli kokoomuksen Maija Perho) eivätkä sosiaalidemokraatitkaan juuri asettuneet esitettyä käytäntöä vastustamaan (kyseessähän oli nimenomaan demareiden vetämän hallituksen esitys). Mainitun omaksutun käytännön johdosta pienituloiset eivät katso hevillä voivansa käyttää hyväkseen eläkeuudistuksen lupaamaa "joustavaa" eläkkeellesiirtymisikää 63-vuotiaina. Epäkohta on sitä tuntuvampi mitä suurempi on kansaneläkkeen osuus kokonaiseläkkeessä eli mitä pienempi on työeläkkeen osuus ja mitä pienempi siis kokonaiseläke on. Tässä yhteydessä on syytä toistaa, että kansaneläkeiän tämäkin "joustovara" koskee vain niitä kansaneläkkeen saajia, jotka saavat myös työeläkettä. Pelkkää kansaneläkettä saavien vanhuuseläkeikäraja on 65 vuotta. Eläkealeneman aiheuttama epäkohta koskee erityisesti naisia, joiden työeläke on jäänyt pieneksi esim. osa-aikatyön tai pitkien lastenhoitojaksojen vuoksi.

Käytäntö on erityisen epäoikeudenmukainen paitsi kohdistuessaan pienituloisimpiin myös siksi että pienipalkkaisilla naisaloilla (kaupan-, hoitoaloilla jne.) työskentelevät henkilöt jaksavat vain suhteellisen harvoin jatkaa työntekoa 63 ikävuoden jälkeen. Omaksuttu käytäntö lisää erityisesti ikääntyvien naisten köyhyys- ja syrjäytymisriskiä. Edellä mainitun ETK:n uusimman tutkimuksen mukaan 65 vuotta täyttäneiden naisten köyhyysriski on vanhoissa EU-maissa (EU 15-maissa) lähes poikkeuksetta miehiä suurempi, mutta Suomessa ja Ruotsissa ero on suurin: naisten köyhyysriski on noin kaksinkertainen miehiin nähden. Huonoin tilanne on 75 vuotta täyttäneillä ja yksin asuvilla naisilla (Eläketurvakeskuksen raportteja 2006:2, s. 26).

SKP lähtee tässä asiassa nollatoleranssiperiaatteesta eli siitä, että pienituloisten eläkkeisiin ei tule puuttua minkään asteisen aleneman muodossa. SKP vaatii, että 63-64 vuotiaiden kansaneläkkeisiin kohdistuva varhennusvähennys poistetaan ja että eläke maksetaan heille vähentämättömänä 63 ikävuodesta lähtien. Kohdistuessaan erityisesti pienituloisiin naisiin vallitseva käytäntö on ristiriidassa myös sukupuolten tasa-arvoperiaatteen sekä yleisesti hyväksyttyjen perhepoliittisten tavoitteiden kanssa. Se kaventaa ratkaisevasti eläkkeelle jäämisiän valintamahdollisuutta, minkä on ilmoitettu olleen yksi eläkeuudistuksen keskeisistä saavutuksista.


Taitettu indeksi

Suuret ikäluokat maassamme ovat jäämässä eläkkeelle. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa EU-maista nopeimmin Suomessa. Maailmanlaajuisesti vain Japanissa tuo osuus kasvaa nopeammin kuin meillä. Tällä hetkellä Suomessa on noin 800 000 yli 65-vuotiasta ja 370 000 yli 75-vuotiasta. 65 vuotta täyttäneiden määrän suhde työikäiseen (15-64-vuotiaaseen) väestöön tulee väestöennusteiden mukaan kohoamaan nykyisestä 25 prosentista 45 prosenttiin seuraavien 30 vuoden kuluessa. Eliniän pidentyessä erilaiset viat, vammat ja sairaudet lisääntyvät erityisesti elinkaaren viimeisten 5 - 10 vuoden aikana.

Suomalaista eläkepolitiikkaa seuratessa tuntuu ajoittain kuin hallitsevat piirit pyrkisivät tekemään kaikkensa ikääntyvien ihmisten elämäntilanteen saattamiseksi mahdollisimman huonolle tolalle. 1970-luvun lopulta alkanut eläkeindeksin heikentäminen on malliesimerkki tällaisesta menettelystä.

Ns. taitettu indeksi otettiin käyttöön 65 vuotta täyttäneiden eläkkeitä koskien vuoden 1996 alusta lukien. Vuoden 2005 alusta taitettu indeksi on ulotettu koskemaan myös alle 65-vuotiaiden eläkkeitä, siis myös työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeitä. Taitettu indeksi tarkoittaa menettelyä, jossa kuluttajahintaindeksin muutosten paino työeläkkeisiin on 80% ja ansiotasoindeksin muutosten vaikutus vain 20%. Tämän seurauksena työeläkkeet jäävät automaattisesti jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Kun palkat ovat kymmenen vuoden aikana kohonneet keskimäärin 43 prosenttia ja eläkkeet samaan aikaan vain vajaat 20 prosenttia, niin eläke, joka alun perin oli 60 % palkasta, on enää vain 50% eläkkeen perustana olevasta palkkatasosta.

Ennen vuotta 1996 eläkkeitä oli vuosittain tarkastettu ns. keskiväli-indeksin mukaan, jossa hintakehitys vaikuttaa 50 prosenttisesti ja ansioiden kehitys samoin 50 prosenttisesti eläkkeen suuruuteen. On laskettu, että vuodesta 1996 lähtien taitetun indeksin piirissä ollut eläkeläinen on vuoteen 2005 mennessä menettänyt runsaat 44 prosenttia vuoden 1995 eläkkeensä ostovoimasta verrattuna siihen mitä hän olisi saanut ns. keskiväli-indeksiä sovellettaessa. Esim. noin 1000 euron kuukausieläkettä saava on menettänyt kymmenen vuoden aikana ostovoimaansa yhteensä runsaat 5300 euroa.

Taitetun indeksin haitallisin vaikutus on, että se pienentää vuosi vuodelta yksityisen eläkeläisen eläketulotasoa ja saattaa eläkkeen ostovoimaltaan pienimmilleen henkilön vanhuusiässä eli silloin kun hän eniten tarvitsee sairaan- ja terveydenhoidon palveluja, materiaalisia ja henkisiä palveluja, lääkkeitä ja lääkehoitoa, joihin tarvitaan rahaa. Taitettu indeksi iskee pahiten yli 75-vuotiaisiin, joiden lukumäärä kasvaa yhteiskunnassa kaikkein nopeimmin.

SKP vaatii, että eläkkeensaajiin sovellettavasta ns. taitetusta indeksistä luovutaan ja palataan ensimmäisenä toimena ns. keskiväli-indeksiin. Tässä tulee kuitenkin jälleen kysymykseen perusturvan tarpeellisuus ja välttämättömyys laajemmassa ja syvemmässä merkityksessä.

Erityisesti siltä osin, kun järjestelmä itse (ja järjestelmän vastuulliset toteuttajat) aiheuttavat syrjäytymis- ja köyhtymisriskiä puolustuskyvyttömille henkilöille, tulee myös vastuun tällaisten henkilöiden taloudellisen ja sosiaalisen turvan varmistamisesta siirtyä järjestelmälle ja sen toteuttajille itselleen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että työntekijöiltä vuosien ja vuosikymmenten aikana koottuja työeläkevaroja käytetään sellaisen perusturvan luomiseen ja toteuttamiseen, jollaista tarvitaan esim. eläkejärjestelmän itsensä "hylkimien" ja syrjäyttämien henkilöiden auttamiseksi selviytymään jokapäiväisen elämän inhimillisistä vaatimuksista.

Eläkkeiden kehityksen kannalta ovat nykytilanteessa vaikeimmassa asemassa pelkkää kansaneläkettä saavat, sillä heidän eläkkeitään tarkistetaan vain hintaindeksin mukaan. SKP vaatii siksi, että myös kansaneläkkeisiin ryhdytään soveltamaan samaa indeksin tarkistuskaavaa kuin työeläkkeisiin, toisin sanoen että yhtenäistetään indeksintarkistuskäytäntö koko eläkejärjestelmän osalta.


Elinaikakerroin

Vuoden 2005 alusta voimaan tulleeseen "eläkepakettiin" sisältyy eräänä osana ns. elinaikakerroin, mikä tulevaisuudessa leikkaa raskaasti nykynuorten eläkkeitä yleisen eliniän pidentyessä. Elinaikakerroin vaikuttaa alkaviin vanhuuseläkkeisiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 eli vuonna 1948 syntyneisiin.

"Uudistus" tarkoittaa sitä, että vuoden 2009 jälkeen tarkistetaan vuosittain, miten yleinen elinaika on pidentynyt. Tällä hetkellä yleinen elinikä pitenee noin vuoden kymmenessä vuodessa. Elinaikakerroin leikkaa esimerkiksi vuonna 1967 syntyneiden henkilöiden alkavia eläkkeitä noin 9 prosentilla ja vuonna 1987 syntyneiden eläkkeitä noin 15 prosentilla. Kun otetaan huomioon, millaisen työttömyyden ja "pätkätöiden" oloissa nykynuoret joutuvat tulevaa eläkettään kartuttamaan, heidän tulevien, usein jo valmiiksi vajaiden eläkkeidensä leikkaaminen vain sillä "perusteella", että ihmisten yleinen elinikä nousee, tuntuu käsittämättömältä ja epäoikeudenmukaiselta.

SKP vaatii, että elinaikakertoimen käyttöönotosta luovutaan kokonaisuudessaan. Samalla korostuu, että perusturvan toteuttaminen nykynuorille heidän vanhuudessaan on yhtä tärkeää kuin nykyhetken ikääntyneidenkin kohdalla. Vastaavasti korostuu myös eläkejärjestelmän laatijoiden ja toteuttajien vastuu näiden nykynuorten perusturvasta. Jos ja kun järjestelmä itse aiheuttaa enemmän tai vähemmän tietoisesti kansalaisille sosiaalista ja taloudellista turvattomuutta, on järjestelmän itsensä kustannuksella ratkaisevasti toteutettava myös väliin putoavien kansalaisten perusturvallisuus.

Seppo Ruotsalainen, valt.tri, SKP:n perusturvavihkossa 26.11.06:

Tekijä

Ajankohtaista