Etusivu >> Artikkelit >> Eläkeläisten etuja ei saa uhrata pääoman alttarille

Eläkeläisten etuja ei saa uhrata pääoman alttarille

15.09.2006 - 11:20
(updated: 06.06.2016 - 13:48)





Eduskunta on äskettäin ripittänyt sosiaali- ja terveysministeriötä eduskunnan käsittelyyn annettujen työeläkelakiesitysten kelvottomasta ja suorastaan ala-arvoisesta valmistelusta.

Ministeriön suhtautuminen työntekijäin uuteen eläkelakiin kertonee jotakin ylimpien päättäjien asenteesta paitsi eläkkeitä myös eläkkeensaajia kohtaan. Tosin noiden lakiesitysten yksityiskohtaisempi teknisluonteinen "parantelu" ei olisi muuttanut (eikä sen ollut tarkoituskaan muuttaa) miksikään itse asiaa eli niitä lukuisia epäkohtia ja heikennyksiä, jotka ns. Puron työryhmän esitysten pohjalta ja eduskunnan suuren enemmistön tuella ja myötävaikutuksella sisällytettiin vuoden 2005 alusta voimaan tulleeseen eläkeuudistukseen.

Eduskunnan suuri enemmistö äänesti aikoinaan kansaneläkkeen pohjaosan poistamisen puolesta ja sittemmin eläkeuudistuksen yhteydessä mm. eläkeläisten taitetun indeksin sekä nykynuorten eläkkeitä tulevaisuudessa merkittävästi heikentävän "elinaikakertoimen" puolesta. Kiivaillessaan nyt ministeriön kanssa eläkelakien valmistelusta eli viimeistelystä eduskunnan suuri enemmistö ikään kuin "unohtaa", että se itse on vuosien ja vuosikymmenien ajan toiminut vähemmän mairittelevasti eläkeläisten asioiden hoitajana. Kansanedustajat ovat toimineet kuin pukki kaalimaan eli tässä tapauksessa eläkeläisten etujen "vartijana".

Eläkeikä ja eläkekarttuma: onni yksillä?

Edellä mainitun Puron työryhmän pohjalta syntynyttä eläkepakettia valmisteltiin kolmikantayhteistyössä (eli maan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kesken) vuodesta 2001 lähtien. Eläkeuudistuksen toteuttajien taholta korostettiin, että tarkoitus on kohottaa eläkkeelle jäämisen ikärajaa parilla kolmella vuodella ylöspäin nykyisestä keskimääräisestä 59 ikävuodesta. Yksinkertaistettu kysymys kuuluu kuitenkin tässä yhteydessä, mitä tehdään silloin kun työnantaja antaa työntekijälle lopputilin kesken sitkeän eläkeikärajan kohottamisyrityksen. Kysymys on mitä aiheellisin nykyisessä YT-neuvottelujen sävyttämässä joukkoirtisanomisten ilmapiirissä, jossa työntekijä ei läheskään aina voi itse määrittää työssä pysymisensä pituutta.

Uudistuksen myötä eläkeikärajaa on nostettu ja työssäoloaikaa pidennetty siten, että eläkeikäraja on aikaisemman 65 ikävuoden asemesta nyt "joustava" 63 ja 68 ikävuoden välillä. Eläkkeen karttuminen alkaa jo 18 ikävuodesta aikaisemman 23 vuoden asemesta. Työssä pysymisen houkuttelevuutta lisätään tarjoamalla työntekijälle eläkkeeseen 4.5 prosentin vuotuinen superkarttuma ikävuosien 63 ja 68 välillä. Karttuma on 18 - 52-vuotiailla 1,5 % ja 53 - 62-vuotiailla 1,9 % vuodessa.

Edellä todettu järjestely on suurituloisia ja korkeasti koulutettuja voimakkaasti suosiva. Tähän kiinnitettiin huomiota aikoinaan myös asian eduskuntakäsittelyssä. Jos henkilö aloittaa työnteon 18-vuotiaana ja työskentelee 40 vuotta hän on 58-vuotiaana hyvin monessa tapauksessa kypsä eläkkeelle. Hän ei pääse osalliseksi mistään superkarttumasta. Sen sijaan esim. akateeminen henkilö voi aloittaa työuransa 28-vuotiaana ja kuitata vanhuuseläkkeen 40 vuoden työrupeaman jälkeen 68-vuotiaana superkarttumineen kaikkineen. Asialla on nyt merkitystä sikälikin, että uudistuksen myötä aikaisempi eläkkeen 60 prosentin maksimiosuus palkasta on poistettu ja eläke voi nyt ylittää tuon mainitun prosenttimäärän.

Hyvin perusteltu on kritiikki, että superkarttuman osalta pieni- ja keskituloisille työn raskaan raatajille jää lähinnä "kunnia" rahoittaa työeläkemaksujen muodossa hyvätuloisten superkertymää ja supereläkettä pääsemättä itse siitä juuri millään tavoin osallisiksi. Tilanne kuvaa osuvasti ja yleisemminkin tämän hetken eläke- ja sosiaalipolitiikan linjaa Suomessa. Niiltä, jotka kipeimmin tarvitsisivat lisätuloa ja lisäetuutta, suljetaan tie tuon mahdollisuuden toteutumiseen.

Eläkeläiset köyhyysrajalla

Täyden kansaneläkkeen määrä on Suomessa vuoden 2006 alusta yksinäisellä henkilöllä I kuntaryhmässä 510,80 euroa ja II kuntaryhmässä 489,85 euroa kuukaudessa. On selvää, ettei tuollaisilla euromäärillä pystytä nousevien hintojen ja kasvavien sairaus-, ym. kulujen oloissa turvaamaan edes eläkeläisen kaikkia perustarpeita. Kansaneläkelaitoksessa tehdyn arvion mukaan 23 prosenttia yli 65-vuotiaista ja peräti 28 prosenttia yli 75-vuotiaista kansalaisista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella (toisin sanoen heidän tulonsa ovat vähemmän kuin 60 prosenttia mediaanitulosta). Pelkän kansaneläkkeen saajia on Suomessa noin 100 000 henkilöä. Kansaneläkkeen ja pienen työeläkkeen (korkeintaan n. 1000 euroa/kk) saajia on Suomessa yhteensä noin 660 000.

2000-luvulla kansaneläkkeisiin on tehty tasokorotus kahdesti eli vuosina 2001 ja 2005. Ensiksi mainittuna vuonna korotus oli 70 markkaa (n. 11 euroa) kuukaudessa kun sen eläkeasiantuntijoiden mielestä olisi jo tuolloin pitänyt vallinneen jälkeenjääneisyyden vuoksi olla vähintään 300 markkaa (50 euroa) kuukaudessa. Jälkeenjääneisyys oli syntynyt tilanteessa, jossa edellisestä (vuoden 1984) tasokorotuksesta oli kulunut 17 vuotta.

Matti Vanhasen johtama "punamultahallitus" toteutti 7 euron tasokorotuksen kansaneläkkeisiin vuoden 2005 maaliskuun alusta lukien. Kyseessä ei oikeastaan ollut tasokorotus, vaan eräänlainen eläkealeneman torjunta sen seurauksena, että hallituksen aikaisemmin toteuttama alkoholin hinnan jyrkkä alennus oli viemässä elinkustannusindeksin ja siis samalla kansaneläkkeen korotusindeksin miinuksen puolelle.

SKP esitti jo vuoden 2004 edustajakokouksessaan 50 euron välitöntä tasokorotusta kansaneläkkeisiin perustellen vaatimusta sillä, että elintarvikkeiden hintojen jatkuva nousu sekä veden, sähkön, lääkkeiden, terveydenhoitopalveluiden ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden kallistuminen ovat johtamassa tilanteeseen, jossa pelkän kansaneläkkeen ja pienen työeläkkeen varassa elävien ihmisten tulot eivät yksinkertaisesti riitä inhimillisten perustarpeiden tyydyttämiseen. SKP:n esittämä tasokorotusvaatimus muuttuu päivä päivältä yhä polttavammaksi satojen tuhansien pieni- ja keskituloisten eläkeläisten keskuudessa.

Pieni- ja keskituloisten eläkeläisten asema vaikeutui selvästi sen jälkeen kun aikaisemmin kaikille eläkkeensaajille tasasuuruisena myönnetty kansaneläkkeen pohjaosa poistettiin eläkejärjestelmästä Paavo Lipposen johtaman sinipunahallituksen toimesta vuosina 1996 - 2001. SKP toistaa vaatimuksensa siitä, että kansaneläkkeen pohjaosa on palautettava eläkejärjestelmään ja korvattava täysimääräisenä eläkkeensaajille. Eläkejärjestelmän vinosuuntausta eli sen pieni- ja keskituloisia kansalaisia syrjivää luonnetta ei voida muuttaa solidaarisemmaksi niin kauan kuin järjestelmältä on pohjaosan muodossa kirjaimellisesti viety pohja pois.

SKP toistaa myös jo aikaisemmin esittämänsä vaatimuksen, jonka mukaan suomalainen perusturvajärjestelmä on uudistettava siten, että se takaa nykyrahassa vähintään 750 euron perusturvan kuukaudessa verottomana kaikille, jotka eivät voi muuten saada sosiaaliturvaa vanhuuden, työttömyyden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Mistä varat noihin muutoksiin, kysytään herkästi porvarillisella ja tietysti sillä kaikkein varakkaimmalla lohkolla. Tuohon voisi vastata ensi alkuun vaikka niin, että varallisuusveron poisto superrikkailta oli yksi nykyisen punamultahallituksen käsittämättömimmistä toimista. SKP vaatiikin, että varallisuusvero palautetaan ja sen tuotto käytetään vähävaraisten kansalaisten sosiaaliturvan ja elintason kohottamiseen.

Hyvin merkittävä keino eläkeläisten ja muiden pienituloisten aseman parantamiseksi olisi maassa lähinnä pienille superrikkaille "avainryhmille" vuosittain jaettavien miljardiluokan osinkojen ja optiotulojen käyttö eläkeläisten ja muiden vähävaraisten taloudellisen aseman kohentamiseen. Noiden kohtuuttomien palkitsemismuotojen (usein palkkiona joukkoirtisanomisista) jakamismoraali on nykyhetkellä lievästi sanoen kyseenalainen. Osingot ja optiot ovat nykyisille saajilleen ansiotonta arvonnousua ja niiden perimmäinen synnyttäjä on työ ja työvoima, joten eikö ne myös tule palauttaa alkuperäisille synnyttäjilleen? Onko mitään järkeä ja moraalia siinä, että määrätty (pieni) väestönosa ei tiedä mitä haltuunsa saamillaan rahoilla tekisi samanaikaisesti kun sadat tuhannet kansalaiset elävät toimeentulon rajalla tai sen alapuolella?

Puhe "joustavasta eläkeiästä" on muunnettua totuutta

Vuoden 2005 alusta voimaan tulleen eläkeuudistuksen mukaan yleinen eläkeikä maassamme on aikaisemman 65 ikävuoden asemesta nyt joustava 63 ja 68 ikävuoden välillä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa sikäli, että kansaneläkkeensaajien kohdalla eläkeikä on edelleen 65 vuotta. Tilanne on tosiasiallisesti sama myös sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka saavat kansaneläkettä ja pientä työeläkettä. Jos tällainen henkilö jää eläkkeelle ennen 65 vuoden ikää, siis 63 - 64 -vuotiaana, hänen kansaneläkkeeseensä tehdään pysyvä varhennusvähennys. Näin ollen erityisesti pienen työeläkkeen ansainneiden naisten samoin kuin pientä yrittäjäeläkettä saavien henkilöiden kohdalla eläkkeelle jäämisiän valintamahdollisuutta on ratkaisevasti kavennettu. Eläkkeen pienenemisen pelossa nuo henkilöt eivät monessa tapauksessa katso voivansa jäädä eläkkeelle alle 65-vuotiaina, vaikka esimerkiksi terveydelliset syyt sitä vaatisivat.

SKP vaatiikin, että 63 - 64-vuotiaiden kansaneläkkeisiin kohdistuva varhennusvähennys poistetaan ja että eläke maksetaan heille vähentämättömänä 63 ikävuodesta lähtien. Vaatimus on perusteltu, sillä nykykäytäntö on ristiriidassa eläkeuudistuksen sen perusperiaatteen kanssa, jonka mukaan eläkkeelle jäämisikä on joustava 63 ja 68 ikävuoden välillä. Kohdistuessaan erityisesti pienituloisiin naisiin, joiden työeläke on jäänyt pieneksi esim. osa-aikatyön, lyhyiden työsuhteiden ja / tai pitkien lastenhoitojaksojen vuoksi, vallitseva käytäntö on ristiriidassa myös sukupuolten tasa-arvoperiaatteen sekä yleisesti hyväksyttyjen perhepoliittisten tavoitteiden kanssa.

Indeksi on taitettu - miksi?

Työ- ja ansioeläkkeen saajat on Suomessa pakotettu ns. taitettuun indeksiin, jossa kuluttajahintaindeksin muutosten paino työeläkkeisiin on 80 % ja ansiotasoindeksin muutosten vaikutus vain 20 %. Tämän seurauksena työeläkkeet jäävät automaattisesti jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Työ- ja ansioeläkkeiden indeksikorotus oli esimerkiksi vuonna 2003 1,7 %, vuonna 2004 1,3 % ja vuonna 2005 0,9%, kolmen vuoden aikana siis yhteensä 3,9%. Palkkojen korotus liukumineen oli samaan aikaan noin 11 prosenttia eli palkkojen etumatka eläkkeisiin kasvoi pelkästään kolmessa vuodessa noin seitsemän prosenttiyksikköä palkkojen hyväksi.

SKP vaatii, että eläkkeensaajiin sovellettavasta ns. taitetusta indeksistä (20/80) luovutaan ja palataan aikaisemmin vallinneeseen ns. keskiväli-indeksiin eli käytäntöön, jossa kuluttajahintaindeksin ja ansiotasoindeksin muutokset vaikuttavat yhtäläisellä (50/50 %) painoarvolla eläkkeiden kehitykseen.

Eläkkeiden kehityksen kannalta vaikeimmassa asemassa ovat pelkkää kansaneläkettä saavat, sillä heidän eläkkeitään tarkistetaan vain hintaindeksin mukaan. Siksi SKP:n vaatimus on, että myös kansaneläkkeisiin ryhdytään soveltamaan samaa indeksin tarkistuskaavaa kuin työeläkkeisiin, toisin sanoen että yhtenäistetään indeksintarkistuskäytäntö koko eläkejärjestelmän osalta. Nykyinen käytäntö johtaa eläkeläisväestön yhä suurempaan eriarvoistamiseen ja tuloerojen kasvuun eläkeläisten keskuudessa.

Elinaikakerroin - sekin vielä

Vuoden 2005 alusta voimaan tulleeseen "eläkepakettiin" sisältyy eräänä osana ns. elinaikakerroin, mikä tulevaisuudessa leikkaa tuntuvasti nykynuorten eläkkeitä yleisen eliniän pidentyessä. Elinaikakerroin vaikuttaa alkaviin vanhuuseläkkeisiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 eli vuonna 1948 syntyneisiin. Elinaikakerroin leikkaa esimerkiksi vuonna 1967 syntyneiden henkilöiden alkavia eläkkeitä noin 9 prosentilla ja vuonna 1987 syntyneiden eläkkeitä noin 15 prosentilla. Kun otetaan huomioon, millaisen työttömyyden ja "pätkätöiden" oloissa nykynuoret joutuvat tulevaa eläkettään kartuttamaan, heidän tulevien, jo valmiiksi vajaiden eläkkeidensä leikkaaminen vain sillä "perusteella", että ihmisten yleinen elinikä nousee, tuntuu käsittämättömältä ja epäoikeudenmukaiselta. Eikö kansalaisia pitäisi pikemminkin palkita eliniän pitenemisestä kuin rangaista siitä? SKP:n vaatimus on, että elinaikakertoimen käyttöönotosta luovutaan kokonaisuudessaan.

Uusia heikennyksiä entisten perään

Tuskin on muste kuivunut eläkeuudistusta koskevista asiakirjoista ja allekirjoituksista kun Elinkeinoelämän valtuuskunta, EK, esittää jo toimitusjohtajansa Seppo Riskin johdolla suuria muutoksia juuri uudistettuun työeläkejärjestelmään. Työnantajien keskeinen vaatimus on, että työeläkkeiden vakuutusmaksu ei saisi nousta nykyisestä tasosta eli että tuolle maksulle tulisi asettaa katto. Perusteluna on työnantajan pelko, että yksityisen sektorin työeläkemaksu (josta työntekijät muuten maksavat puolet) nousee työnantajan osalta liian korkeaksi.

Toivo Kyllönen arvioi (Eläkeläinen-lehti 2/2006), että työeläkevakuutuksen maksukatto johtaisi siihen, että jo maksussa olevia, siis jo eläkkeellä olevienkin työeläkkeitä jouduttaisiin leikkaamaan ja että indeksikorotukset ilmeisesti poistettaisiin kokonaan.

Menettely on ilmeisesti linjassa maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön harjoittaman aktiivisen eläkeläisvastaisen politiikan ja ay-liikkeen harjoittaman "vie vikisten" - antautumislinjan kanssa. Eli kun eläkeläiset ovat esim. vaatineet taitetun indeksin poistamista yli 65-vuotiailta, se ulotettiinkin "tasapuolisuuden" vuoksi koskemaan myös alle 65-vuotiaita eläkeläisiä. Kun eläkeläiset vaativat yhtenäistä indeksiä kansaneläkkeisiin ja työeläkkeisiin, indeksikorotukset poistetaan "varmuuden vuoksi" kaikilta jne. Kyseessä lienee laajemmin Euroopan Unionin sosiaalisen dimension harmonisointiprosessi. "Harmonisointi" vain tapahtuu eläkeläisten ja erityisesti pieneläkeläisten etujen kannalta outoon ja vaaralliseen suuntaan. Se on hyvin monien kohdalla vähäistenkin eläke-etujen "harmonisoimista" olemattomuuden suuntaan.

SKP korostaa, että ratkaisevasti työnantajapuolen sanelema tuhoisa suuntaus eläkepolitiikassa on pysäytettävä niin kauan kuin se vielä on mahdollista. Keskeinen kysymys on, että maan korkeimpiin päättäviin elimiin ja erityisesti eduskuntaan on valittava henkilöitä, jotka eivät uhraa eläkeläisväestön etuja pääoman alttarille.



(Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sosiaaliturvan erikoistutkija, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen)


Seppo Ruotsalainen 5.4.06:

Tekijä

Ajankohtaista