Home >> Artikkelit >> Ilmaston ja rauhan hätätila - Euroopan vasemmiston vuosikokous 9.-10.10.

Ilmaston ja rauhan hätätila - Euroopan vasemmiston vuosikokous 9.-10.10.

08.10.2021 - 13:15
  • CPFinland sends Solidarity to Iraq people

Euroopan vasemmiston vuosikokous sekä hallituksen kokous järjestetään zoomilla tulevana viikonloppuna 9.-10.10. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen ja pääsihteeri Tiina Sandberg osallistuvat kokouksiin. 

SKP:n edustajat nostavat puheenvuoroissaan esille ajankohtaisen poliittisen tilanteen. Rauhan, ympäristön, perusturvan ja lyhyemmän työajan kysymykset nousevat esille. 

- Haluan omassa puheenvuorossani nostaa esille Eurooppalaisen puolustusrahaston ja militarisoitumisen. Lisäksi haastan eurooppalaisia tovereita konkreettisiin ilmastotekoihin. Nostan ympäristökriisin ja hallituksen puutteelliset toimet sekä kerron elokapinan esimerkillistä toimista Suomessa. Minusta on hyvä, että Elokapina-aktivisti tukkivat Helsingin katuja. Elämä maapallolla on todellakin  kriisissä. Ilmastomme muuttuu nopeammin kuin tiedemiehet ennustivat. Biologisen monimuotoisuuden häviäminen, sosiaalinen ja ekologinen romahdus ja joukkosukupuutto ovat tosiasioita. Aika käy vähiin.  Suomessa hallitusta vaaditaan julistamaan poikkeustila ja aloittamaan luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen nettonollaksi vuoteen 2025 mennessä. Hallitus uskoo nykyiseen systeemiin ja teknologiaan eikä ei ole kuunnellut radikaaleja nuoria, jotka vaativat systeemin muutosta, kertoo Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen 

 

Kanslerivaalit Saksassa  

Saksassa kuten useasti muuallakin politiikan keskittyminen vallan johtokysymyksiin vaikuttaa kielteisesti demokratian kehittymiseen. Saksassa ääniä keskitettiin suurille puolelle, koska haluttiin näin varmistaa tietyn kanselrin valintaa. Muut politiikan kysymykset joutuivat antamaan tilaa henkilön valinnalle. 

Saksan liittovaltion vaalitulos nosti sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) kristillisdemokraattien (CDU / CSU) ja vihreiden etusijalle. Saksan vasemmistopuolue (Die Linke9 kärsi katkeran tappion.  

Euroopan vasemmiston puheenjohtaja Heinz Bierbaumin mukaan vaalit merkitsevät huomattavaa käännekohtaa Saksan politiikassa. Kysymyksessä on Merkelin aikakauden lopusta  16 liittokanslerivuoden jälkeen.  

- SPD voitti parlamenttivaalit – myös Berliinin ja Mecklenburgin aluevaalit. CDU/CSU kärsi historiallisen tappion. Vihreät kasvoivat paljon, mutta jäivät alle odotusten. Liberaalit nostivat kannatustaan. Äärioikeistolainen AFD-puolue hävisi hieman mutta heidän nousunsa on pysähtynyt. Vasemmistopuolue (Die Linke) ei saavuttanut 5 prosentin äänikynnystä päästäkseen parlamenttiin, mutta onnistui varmistamaan kolme suoraa mandaattia. Raskaiden tappioiden vuoksi punavihreä-punainen liitto ei ole enää mahdollinen. Informoi Saksan vasemmiston jäsen ja Euroopan vasemmiston puheenjohtaja Heinz Bierbaum. 

 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista