Home >> Artikkelit >> Kommunistien ihannekunta

Keywords:

Kommunistien ihannekunta

30.03.2017 - 07:15
(updated: 30.03.2017 - 12:04)
  • osa ihannekunta
Kuvakaappaus SKP:n ihannekunnasta

 

Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaat ja aktiivit kertovat, millainen olisi kommunistien ihannekunta.

Kuva Outi Mentula 2017 / Linkki täysikokoiseen kuvaan: http://skp-tiedostot.jiisuominen.fi/asiakirjat/SKPihannekunta.jpg
Yle teki ihannekunta-sarjansa vain eduskuntapuolueista, mutta koska olemme tottuneita tekemään aloitteita itse, oli myös tämä artikkeli tehtävä niin.

 

Kommunistien ihannekunnassa valta on asukkailla. Vaaleilla valittavia kaupunginosavaltuustoja ja aluekomiteoita on perustettu ja niille on annettu valtaa myös omaan budjettiinsa. Erityyppisiä kaikille avoimia, maksuttomia tiloja on järjestetty asukkaiden käyttöön tapaamispaikoiksi. Kerhotiloissa voidaan suunnitella oman alueen päätöksiä ja puhujalavoille on mahdollisuus nousta kertomaan mielipiteitään laajemminkin. Kuntalaisia kutsutaan aktiivisesti osallistumaan päätöksentekoon ja isoilla hankkeilla on aina useita erilaisia esityksiä. Kommunistien ihannekunnassa kaikkien elinten, kuten esimerkiksi lautakuntien kokoukset ovat aina kun lain puitteissa on mahdollista, avoimia.

Ihannekunta on päätöksenteon osalta avoin myös peruspalvelujen järjestämisen kautta. Kommunistit eivät yksityistäisi eivätkä järjestäisi niitä edes osakeyhtiölain avulla. Näin ollen yhdessä tuotetuista peruspalveluista on kaikki taloudelliset tiedot kaikkien asukkaiden käytettävissä. Itse tehtynä ne tuovat asukkaille myös paljon muita etuja, kuten lisää työllisyyttä paremmilla työehdoilla ja yhteneväistä kokonaisuutta palvelujen järjestämisessä. Kommunistien ihannekunnassa ei siis pirstaloituja, yksityistettyjä palvelukokonaisuuksia nähdä.

Suuri osa peruspalveluista on ihannekunnassa muutettu maksuttomaksi. Sellaisia ovat esimerkiksi lasten päivähoito ja varhaiskasvatus, koululaisten iltapäivätoiminta, terveyskeskuksessa käynti ja julkinen joukkoliikenne. Kommunistit näkevät myös kulttuuri- ja liikuntapalvelujen kuuluvan kaikille, joten maksuton tarjonta silläkin saralla on kasvanut reilusti. Peruspalvelut on maksuttomia ja saatavilla asukkaiden lisäksi myös kunnassa oleskeleville.

Kaupunkeja ja kuntia ei rakenneta liian tiiviisti ja metropolipolitiikasta on päästy eroon. Palveluja ei ole keskitetty vain harvoihin kasvukeskuksiin ja joukkoliikennettä on lisätty runsaasti lähijunaraiteille ympäri maan. Tämä on osaltaan pysäyttänyt isojen kaupunkien liian paisumisen. Kommunistit tietävät, että isoissa kaupungeissa kulutetaan eniten luonnonvaroja. Ilmastonmuutosta voidaan torjua vain yhdistämällä energiankulutuksen vähentäminen uusiutuvan energian käyttöön. Siksi kunnissa pyörivätkin tuulimyllyt ja katoilla lepäävät aurinkokennot. Maalämpöön on siirrytty valtakunnallisella tukikampanjalla kaikkialla, missä siihen on ollut mahdollisuus.

Kommunistien ihannekunnassa kaikkien on turvallista elää. Turvaa ja apua tarvitsevia kohtaan ollaan solidaarisia ja kenenkään ei tarvitse pelätä syrjintää ulkonäkönsä, uskontonsa, ikänsä, sukupuolensa tai suuntautumisensa vuoksi. Naisvaltaisten kunta-alojen palkkakuoppa on jäänyt historiaan. Asunnottomuutta ei ole, sillä kunnissa on rakennettu jo pitkään tarpeeksi kohtuuhintaisia asuntoja omana tuotantona. Työttömyyden vähentyminen, perusturvan korottaminen ja palvelujen maksuttomuus on tehnyt leipäjonoista tarpeettomia.

Ihannekunta olisi myös tulonjaollisesti tasapainossa. Kommunistien mielestä rahaa hyvinvointiin on otettava sieltä, missä sitä on. Suomessa aikaisemmin osinkoihin, veroparatiiseihin ja aseisiin kadonneet miljardit onkin otettu käyttöön julkisten palvelujen laajentamista ja parantamista varten. Työtä jakamalla, ansiotasoa alentamatta on luotu useammalle ihmiselle töitä. Työnteon tehokkuus on kasvanut, kun kokoaikainen päivä ei ole enää 8-tuntinen, vaan reilusti lyhyempi.

Kommunistien ihannekunnassa palvelut ja ihmiset eivät ole myytävänä.

SKP:n ehdokkaat ja sitoutumattomat kuntavaaleissa 2017: http://www.skp.fi/skpn-ehdokkaat-kuntavaaleissa-2017

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista