Home >> Artikkelit >> Kommunistien kalottikokous Petroskoissa 29.6-2.7.

Kommunistien kalottikokous Petroskoissa 29.6-2.7.

26.06.2017 - 13:00
(updated: 26.06.2017 - 13:46)
  • Laatokan luodot
Laatokan luodot. Kuva Suomen Luonnonsuojeluliitto

Kommunististen puolueiden niin sanottuja Kalottikokouksia on järjestetty vuodesta 2008 lähtien. Suomessa Kalottikokous on järjestetty kolme kertaa. Vuonna 2015 Ivalon kokoukseen osallistui myös Kommunistinen nuorisoliitto.    

Tänä vuonna Kalottikokouksen isäntänä toimii Venäjän Federaation kommunistinen puolue. Kokous järjestetään Petroskoissa 29.6-2.7. SKP:n delegaatioon kuuluu SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen ja SKP:n Lapin piirin tovereita.

Kalotti tai Arktis kiinnostaa

SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisäsen mukaan pohjoisten kommunistien näkemykset ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta kiinnostaa laajemminkin vasemmistolaista liikettä, koska ilmastonmuutos, Arktiksen luonnonvarat ja Koillisväylän avautuminen kiinnostavat muun muassa suurvaltoja.

- Meillä pohjoisen kommunisteilla on ratkaisevaa merkitystä sille saako kapitalismi kehittyä kohti väkivaltaa, terroria ja sotaa. Petroskoin kokouksella on merkitystä sille saako uusliberaali miljonäärien ja kansansortajien politiikka entisestään kehittyä. Ilmastonmuutos, Arktiksen luonnonvarat ja Koillisväylä kiinnostavat omaa aluettamme laajemmin ja meidän kommunistien kollektiivilla ja analyysillä on ajankohtaista merkitystä niin kommunistien kansainväliselle verkostolle kuin koko vasemmistolaiselle liikkeelle, väittää Väisänen

Petroskoin kokoukseen osallistuu kommunistisia puolueita isäntämään Venäjän lisäksi Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Fasismi, Nato ja pakolaisuus ovat kokouksen keskeisiä teemoja.

- Fasismi, Nato ja pakolaisuus ovat polttoainetta ihmisvastaiselle politiikalle ja lisäksi fasismi, Nato ja pakolaisuus ovat naimisissa keskenään, sanoo vielä Helsingissä kokoukseen puhetta valmisteleva Väisänen.

Rauhanfoorumi

Vuosittain järjestettävä Kalottikokous on arktisen alueen merkittävä rauhanfoorumi. Kommunistit ovat aina ottaneet Kalottikokouksissa esille rauhan ja solidaarisuuden ajankohtaiset kysymykset.

- Pohjoisesta on tullut Natomaiden sotaharjoitusten halpatanner. Tänään jos koskaan meidän tehtävä on voimistaa kommunistista liikettä yhteisellä johtopäätöksellä, joka pitää meidät irti sodista, sotaharjoituksista ja Natosta, sanoo Väisänen

Kansainvälinen kokous kauniissa maisemissa

Petroskoin Kalottikokoukseen osallistuu Pohjoismaisten vieraiden lisäksi myös delegaatiot Vologdasta, Muurmanskista, Pietarista sekä Donetskin kansantasavallasta. Kokous hyväksynee myös Ukrainan kommunistiselle puolueelle laaditun solidaarisuuslausuman. Delegaatiot tutustuvat kolmipäiväisen tapaamisen aikana paikallisiin nähtävyyksiin kuten Petroskoin kaupunkiin, Sortavalan säveltäjien ja muusikoiden lepokotiin, sotamuseoon, Ruskealan marmorikaivokseen ja suojelukohteiksi suunnitelluille Laatokan luodoille.

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista