Home >> Artikkelit >> Kuntien talous ja verotus

Kuntien talous ja verotus

31.05.2021 - 14:45
(updated: 31.05.2021 - 15:19)

Kuntien rahoitusta on leikattu jo pitkään päätöksillä, joita ovat olleet tekemässä hallituksessa istuessaan vuorotellen kaikki eduskuntapuolueet. Ilman näitä valtionosuuksien leikkauksia kunnilla ei olisi nyt erityisiä talousongelmia. Samaan aikaan kuntien tehtäviä ja vastuita on lisätty.

Koronaepidemia on laittanut myös monen kunnan talouden tiukoille. Valtion on pidettävä huoli siitä, että koronamenetykset korvataan kaikille kunnille.

Pääomatuloja on alettava verottaa kunnallisverotuksessa kuten muitakin tuloja. Tämä tuottaisi kunnille noin 1,5 - 2 miljardia euroa vuodessa. Kuntien valtionosuuksia ja osuutta yhteisöveron tuotosta on lisättävä. Kunnallisvero on muutettava aidosti progressiiviseksi ja kunnallisveron perusvähennystä on korotettava tuntuvasti.

Kuntien taloutta voidaan ja pitää vahvistaa myös kehittämällä kunnallista liiketoimintaa. Kuntien on tuotettava peruspalvelut itse ja hylättävä kalliit yksityiset palvelut.

Kunnat voivat säästää esimerkiksi pidättäytymällä ostamasta konsulttipalveluja ulkopuolisilta.

SKP vaatii korotuksia kuntien valtionosuuksiin ja jo vuosikymmeniä toteutettujen kuntien valtionosuuksien leikkausten perumista.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista