Home >> Artikkelit >> Mistä rakentuu Vasemmiston rintama?

Mistä rakentuu Vasemmiston rintama?

01.10.2014 - 09:55
(updated: 06.06.2016 - 13:48)
  • kuva Veikko Koivusalo
Päivi ULjas Vastavirta-festivaalilla: ""

Pohdittaessa vasemmistolaisten ja muiden ryhmien yhteistä toimintaa, historiallisen taustana esiin nousee aina välttämättä 1930-luvun tilanne, jolloin kansainvälinen kommunistinen liike, Komintern hyväksyi strategiakseen yhteisrintaman rakentamisen. Tällöin nähtiin, että fasismi oli nousemassa ja sosialismin eteneminen oli tyrehtynyt. Uuden strategian taustalla oli laaja itsekritiikki aiemmasta toiminnasta ja suhteesta sosialidemokraatteihin. Ranskaan perustettu Leon Blumin kansanrintamahallitus oli kenties tämän strategian tunnetuin saavutus, ja myös Suomessa pyrittiin toimimaan uuden ohjelman mukaisella tavalla. Akateeminen Sosialistiseura julkaisi Dimitrovin kuuluisan yhteisrintamapuheen 1970 luvulla ja sitä opiskeltiin jälleen silloin. Vieläkin taidamme muista, ketkä ovat työväenluokan tärkeimpiä liittolaisia monopolien vastaisessa rintamassa: pienviljelijät, pienyrittäjät, työtätekevät toimihenkilöt ja sivistyneistö… Opittiin myös, että sosialidemokraatit ovat luokkaveljiä.  

 

SKDL:n julkaisema Työväki yhteistoimintaan vetoomus 1954 syntyi myös eräänlaisen pettymyksen ja taantumuksen hetkellä Kolmen Suuren hallituksen hajoamisen jälkeen, kun SKDL koki tulleensa eristetyksi ja käytännön työssä koettiin takaiskuja. Ammattiliittojen hajottamiset, aktiiveihin kohdistuneet irtisanomiset ja konfliktit olivat kiristäneet ihmisten välejä ja puhetyyli oli sen mukaista. Aktiiveja kehotettiin ryhtymään toverillisiin suhteisiin sosialidemokraattien kanssa. Kyse oli hämmästyttävän laajasta mobilisaatiosta. Monet haastateltavani muistavat, miten aivan kaikilla tasoilla pyrittiin systemaattisesti rakentamaan ystävyyssuhteita sosialidemokraattien kanssa. Ehkä SDP:n hajoaminenkin vuonna 1956 oli osittain seurausta tästä aktiivisesta kaveeraamisesta, muistelivat vanhat miehet vielä minun nuoruudessani.

Onko yhteisrintamatoiminnalla vetovoimaa nykypäivänä?

Kansalaisten enemmistö äänestää oikeistoa, mutta esimerkiksi EVA:n tutkimusten mukaan kannattaa perinteisesti vasemmistolaisia arvoja. Valtava väestörakenteen muutos, jossa toimihenkilöiden ja palvelualoilla työskentelevien lukumäärä on kasvanut, on aiheuttanut monenlaista tulkintaa ja liikehdintää. Media tulkitsee että keskiluokkaistuminen tarkoittaa liberalismin aatteiden voimistumista ja sen mukaan keskiluokka on ennen kaikkea kiinnostunut saavuttamaan nk. liberalistisia oikeuksia. Monet sosialidemokraattiset liikkeet ovat pyrkineet siirtämään linjaansa oikealle lisätäkseen kannatusta lisääntyneen keskiluokan keskuudessa.

Ne elämäntilanteet, jotka aikoinaan synnyttivät kaupunkien uuden työväestön keskuudessa vaatimukset eläke-, työttömyys-, sairausajan turvasta, paremmasta koulutuksesta, ovat nyt tätä päivää valtaosalle suomalaisista. Emme enää elä luontaistaloudessa, jossa kaikilla on sikapossu ja vanhukset hoitavat lapsia ja päinvastoin. Vasemmistolle on kenties jäänyt ymmärtämättä, että tapahtuneen yhteiskunnallisen murroksen seurauksena tämän päivän uusi keskiluokka saattaa olla kaikkein eniten kiinnostunut terveydenhoidosta, lasten päivähoidosta, eläkkeistä ja työttömyysturvasta, kuten kaikki aiemmatkin uudet palkkatyöläistyneet ryhmät, kun aiemmat etuoikeudet ovat hävinneet tai häviämässä ja ammatit proletarisoituvat tai muuttuvat pätkätöiksi.

Niinpä vuosi toisensa jälkeen EVA:n arvo- ja asennetutkimuksissa suomalaisten valtaosa kannattaa tasa-arvoista yhteiskuntaa, vastustaa sosiaaliturvan huononnuksia ja natoa. Vasemmistolaiset arvot omaava kansa äänestää oikeistoa ja vastustaa sen oikeistopolitiikkaa – mielettömältä vaikuttava paradoksi. Kenties uudella palkkatyöläistyneellä keskiluokalla on historian perintönä oikeistolainen puoluekannatus ja elämän todellisia tarpeita vastaava asenne hyvinvointivaltioon. Politiikka ei vastaa äänestäjien toiveita ja yhä uusia kellokkaita tuodaan puoluekentällä luomaan illuusiota muutoksesta parempaan.

Eli mitkä ryhmät ovat vasemmiston luonnollisia liittolaisia? Ilmeisesti kaikki muut, paitsi se kuuluisa yksi prosentti ja sen päälle ehkä noin 10 prosentin ryhmä ihmisiä, jotka ovat onnistuneet keplottelemaan itselleen ylisuuria etuja puolustamalla tuon yhden prosentin olemassaoloa. Lähes kaikki muut tarvitsevat hyvinvointivaltiota ja enemmistö suomalaisista kannattaa myös sotilaallista liittoutumattomuutta.

Edelleen, jos tarkastelee tutkimuksia, tavattoman hauskoja ovat olleet Helsingin Sanomien arvo- ja asennemittaukset, joissa poliitikkojen vastaukset on ryhmitelty asenteiden mukaan neljään osioon. Siellä minun asenteideni ja arvojeni kanssa samoilla nurkilla on tavattoman paljon erilaisia vasemmistolaisia, myös demareita, persuja, kepulaisia, jopa kokkareita.

Suomessa pitäisi siis olla mitä hienoimmat mahdollisuudet rakentaa laaja yhteisrintama edistämään erään maailman parhaimmaksi koetun mallin, hyvinvointivaltion ja sen laajasti ylistetyn ulkopoliittisen viisauden tuoman aseman kaikinpuoliseksi edistämiseksi ja parantamiseksi. Kansainväliset mittaukset osoittavat hyvinvointivaltioiden etevymmyyttä lähes asiassa kuin asiassa. Kansalaisten lisäksi myös poliitikkojen vastaosan näkemykset ja arvomittaukset osoittavat tukea hyvinvointivaltiolle. Meillä on voimakas ay-liike, kunnallisissa elimissä valtava ryhmä ihmisiä, laaja sosiaalisia etuja ajava järjestöjen verkosto, meillä syntyy kansanliikkeitä varmaan päivittäin puolustamaan milloin mitäkin lastentarhaa, vanhusten parempaa kohtaloa. Olemme siis todellisten kansanliikkeiden ja poliittisten ja ei-poliittisten ryhmien yhteistyön luvattu maa.

Miksi siis näyttää, että kaikki menee vain huonompaan suuntaan ja oikeistolainen linja näyttää etenevän joka sektorilla? Haluaisin kiinnittää huomiota muutamaan itsepetokselliseen ajatuskulkuun: Vika ei ole mediassa tai oikeiston taitavuudessa, ne ovat aina olleet olemassa. Vika ei ole kansassa. Jos matala äänestysvilkkaus on tyypillistä vasemmistoa äänestäville asuinalueille, näin ei ole ollut aina. Vuonna 1960 Helsingin Sanomat vielä valitti, kuinka nukkuva äänestäjä asuu porvarialueilla. Koska tilanne on hyvin samanlainen ympäri Eurooppaa, ei helppoja ratkaisuja ole antaa. Suomessa noin 20 % kannatuksen omaava kokoomus johtaa politiikkaa, sillä on aloite ja loput 80 prosenttia seuraavat enemmän tai vähemmän maristen ja pienimmän pahan politiikkaa noudattaen. Vasemmistolaisten on siis suunnattava katse omaan toimintaansa; miten suhteellisen pieni vähemmistö voi kuljettaa kansakuntaa näin kohtalokkaalla tavalla?

Onko mahdollista kääntää tämä suhde ja saada aloite yhteiskunnallisessa prosessissa? Eräänä ongelmana näen edistyksen voimien elämäntapojen ja eri kulttuurien polarisoitumisesta aiheutuvat näennäiset ristiriidat, joiden yli tuntuu ajoittain olevan vaikeat kurkottaa.

Esiin nousee kaksi keskeistä kysymystä:

1. Miten tavoitteet rakennetaan, heijastavatko ne jonkun tietyn ryhmän etuja tai näkemyksiä, joka määrittelee puolueiden linjan – rakennetaanko ne ryhmissä, joissa on erilaisiin sosiaalisiin ja poliittisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä, vai ei?

torpparivapautus, sosiaalivakuutus (perustulo)

  1. Miten on rakennettu erilaisten kansalaisjärjestöryhmittymien yhteistoimintaa, kohtaavatko ammattiyhdistysaktiivit, luonnonsuojelijat ja sosiaalisten kysymysten aktivistit riittävän usein, tasavertaisina keskustelemaan asioista. Erittäin omalaatuisiin kulttuurisiin ristiriitoihin törmää, keskustelu työmatkapyöräilystä on hauska esimerkki. Jaksaako keskellä yötä työhön menevä leipuri, jonka työmatka on moottoriteitä pitkin satakin kilometriä, ajella matkan fillarilla, vaikka se olisi ekologinen teko.

Eräänlaisena aaltoliikkeenä kulkee myös aktiivisten kansalaisten yhteiskunnallinen toiminta. On aikoja, jolloin poliittisella puolueaktivismilla toivotaan saatava tuloksia. Vastaavasti pettymykset poliittisiin puolueisiin tuottavat usein erilaisia yhden asian liikkeitä, joihin osallistuvat erilaisiin poliittisiin ryhmiin identifioituvat kansalaiset. Parhaimmillaan nämä kahdenlaista toimintastrategiaa edustavat mallit toimivat yhtäaikaisesti. Tällöin kansalaisliikehdintä ja poliittisten puolueiden aktiivit ja kansanedustajat ajavat asioita yhdessä monenlaisia strategioita hyödyttäen. Norjassa alkanut hyvinvointivaltion puolustustoiminta on alkanut Oslossa ammattiosastojen ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöllä ja yhteisillä tavoitteilla ja vaikuttanut maan mitassakin poliittiseen elämään. Tällöin on onnistuttu yhdistämään sekä kansalaistoiminta että parlamentaarinen vaikuttaminen.

Lopuksi muutama sisällöllinen ajatus toiminnalle

1. Maailmanmittainen hegemoniamurros on menossa, onko Suomen paikka lännen rajamaana vai blokkien välillä sovittelijana ja moneen suuntaan kauppaa käyvänä yksikkönä. Minkälainen yhteisöjen ja poliitikkojen liike voisi saada maamme takaisin aseellisen sitoutumattomuuden linjalle?

2. Tällä hetkellä pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli ei ole pelkästään sosiaalipolitiikkaa vaan kokonaisjärjestelmänä tehokkain ja toimivin ratkaisu kaikkien kansainvälisten mittausten mukaan. Julkisen sektorin supistukset, sääntelyn purku ja kehno sosiaaliturva, koulutus ja terveydenhuolto, paluu vanhaan menneisyyden maailmaan eivät tuota hyvää tulosta. Paluu suppeaan valtioon, vanhaan suurten tuloerojen yhteiskuntaan merkitsee rikosten ja korruption ja epäonnistumisen maailmaa. Kokoomuksen ja oikeiston visio on kerta kaikkiaan vanhanaikainen ja tämän asian osoittaminen on keskeisin uudenlaisten ”puolustuskomiteoiden” ideologinen ydin.

  1. Kansantulon tasa-arvoinen jako määrittää yhteisön toimintakyvyn. Yhteiskuntaa rasittaa kenties enemmän kuin koskaan ennen tuotannon yhteiskunnallisen luonteen ja tuotantovälineiden yksityisomistuksen välinen ristiriita. Miten saada nykyistä suurempi osuus kansantulosta kansalaisten hyväksi ja yhteiseen käyttöön, on ehdoton edellytys kaikelle muulle. Tällöin kyse on sekä palkoista, veroista, ja maksuista. Miten estää pääomien karkaaminen ulkomaille. Miten rakentaa kunnallisia ja valtiollisia yhteenliittymiä jatkuvasti etenevää valtion ja kuntien alasajoa vastaan. Näiden asioiden kohdalla sosialidemokraattisessa liikkeessä ja Vasemmistoliitossa on paljon menty eteenpäin etenkin uuden nuoren tutkijapolven tutkimusten vaikutuksesta ja se antaa mahdollisuuksia yhteisen toimintalinjan löytymiseen.

Mutta yhteisen kansalaistoiminnan järjestäminen ja uusien yhteiskunnallisten ryhmittymien syntyminen ei juuri koskaan lähde suuresta yksimielisestä poliittisesta ohjelmasta vaan kohdalle osuvasta epäkohdasta, joka saa suuttuneet liikkeelle. On poliittisen taidon kysymys oivaltaa, minkälaiset asiat ovat todella tärkeitä ja miten niihin tulee reagoida. Äitien liikehdintä lapsilisien puolesta ja hinnankorotuksia vastaan ei vetänyt alussa mielenosoituksiin paljoakaan väkeä, mutta siitä seurasi vähitellen valtava poliittinen ja sosiaalinen muutos ja myös hyvinvointivaltio.

Vastavirta-festivaali 2014

Ajankohtaista