Home >> Blogit >> Seppo Ruotsalainen >> Talouskriisiä ei ole voitettu

Talouskriisiä ei ole voitettu

10.01.2014 - 15:40
(updated: 02.06.2016 - 15:08)

Euroalueen heikko kohta on jäsenmaiden taloudellisten olojen suuri erilaisuus. Samalla noiden maiden yhteiselo on verrattavissa armeijan osastoon, joka kilpailee marssilla, jossa jokaisen osallistujan on pysyttävä mukana loppuun saakka (vrt. esim.  RUK:n Kirkkojärven marssi). 

Kun aikoinaan osallistuin em. kisaan kullekin joukkueelle sallittiin yhden marssijan ”sippaaminen” eli putoaminen pois kilpailusta ilman että se vaikutti joukkueen loppusijoitukseen. Euroalueella tuota mahdollisuutta ei sallita yhdellekään jäsenmaalle. Lisäksi uusia marssijoita hyväksytään jäseniksi liian heppoisten kuntotestien perusteella.

Kunkin joukkueen vetäjäksi valikoituu yleensä kovakuntoisin menijä (euroalueella se on nyt Saksa). Joukkueen lopputulosta ei kuitenkaan ratkaise vahvin, vaan pikemminkin heikkokuntoisin osallistuja. Huonokuntoisimpien taakkaa (kivääreitä) siirretään marssin aikana velkataakan tavoin vahvakuntoisempien hartioille, jotka ovat jo muutenkin kovilla oman taakkansa kanssa. Lisätaakat saattavat aiheuttaa uusia väsähtämisiä, heikoimpien pilkkaamista ja kilpailumoraalin laskua. Hyväkuntoisinakin pidettyjen kunto voi äkkiä  pudota.

Myös Suomi saattaa pudota, sillä merkkejä maan reaalitalouden hyytymisestä on olemassa. Euroopan komission talousennusteen mukaan nollan ja yhden prosentin talouskasvun välissä ovat vuonna 2014 mm. Suomi, Kreikka, Portugali ja Espanja. 

Mitä kunnon valvontaan tulee, joulun alla sovittua EU:n pankkiunionin viimeisintä ratkaisumallia on aiheellisesti arvosteltu mm. siitä, että valtioiden ja pankkien välinen epäpyhä allianssi tulee jatkumaan ja että esim. Suomen valtio voi joutuu maksamaan jonkin toisen euromaan pankkien epäonnistuneita toimia.

Väsymyksestä horjuva Kreikka kärkeen !

Euromaiden pitkälle marssille on vuoden alusta tullut mukaan Latvia ja letkan vetäjäksi on asettunut jo kertaalleen simahtanut Kreikka. Kestävyyslajin tuntijat voisivat sanoa, että kerran pahasti väsähtänyt urheilija toipuu vain harvoin saman kilpailun aikana uuteen iskuun. Kreikkalainen filosofi Herakleitos (n. 540-480 eaa) saattaisi neuvoa maanmiehiään huomauttamalla, että ”ei voida astua kahdesti samaan virtaan”. 

Työttömyyden kautta on Euroopassa määrätty kuusi miljoonaa alle 25-vuotiasta nuorta lepositeisiin, joita muuten voidaan käyttää vain kaikkein levottomimpien vanhusten rauhoittamiseen. Sosiaalipolitiikan edustajana odotin (turhaan), että tasavallan presidentti olisi uudenvuoden puheessaan ottanut esille tuon polttavan ongelman. 

Mitä eurooppalaiselta yhteistyöltä halutaan? Eräs vastaus on, että koska euroalueen ja koko Euroopan kehityssuunnan määrää loppukädessä yhteiskunnan heikompiosaisten kestävyys, tuota kansanosaa on vahvistettava. 

EU:ssa lapsipuolen asemassa  oleva sosiaalinen (sosiaalipoliittinen) dimensio on nostettava sille kuuluvaan arvoon. Tämän tavoitteen kanssa ei sovi yhteen heikompiosaisiin raskaimmin kohdistuva leikkauspolitiikka.    

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset