Home >> Blogit >> Tapio Siiril >> NATO RYNNII POHJOISEEN

NATO RYNNII POHJOISEEN

22.12.2014 - 19:34
(updated: 02.06.2016 - 15:08)
  • Kuva 1. Valkoisena näkyvä Pohjoisen jäämeren jääpeite oli kesän lopulla vuonna 2012 enää vain pieni osa siitä mitä se on ollut aikaisemmin.lmastonmuutoksen aiheuttama Pohjoisen jäämeren jääpeitteen pienentyminen (kuva 1) on muuttanut napapiirin pohjoispuolella olevien meri- ja maa-alueiden merkitystä ja kiinnostavuutta.
  • Öljyn ja kaasun poraaminen ja kalastus on helpompaa ja Venäjän rannikkoa seurailevan Koillisväylän ja Kanadan edustan Luoteisväylän avautuminen rahtialusten käyttöön (kuva 2) lisää alueen kiinnostavuutta. Erityisesti Kiina ja Japani ovat kiinnostuneet Koillisväylästä, jonka kautta laivojen reitti Kiinasta ja Japanista Euroopan markkinoille lyhenee tuhansilla kilometreillä ja parillakymmenellä vuorokaudella.
Kuva 1. Valkoisena näkyvä Pohjoisen jäämeren jääpeite oli kesän lopulla vuonna 2012 enää vain pieni osa siitä mitä se on ollut aikaisemmin.lmastonmuutoksen aiheuttama Pohjoisen jäämeren jääpeitteen pienentyminen (kuva 1) on muuttanut napapiirin pohjoispuolella olevien meri- ja maa-alueiden merkitystä ja kiinnostavuutta. / _

Pohjoisen merkitys on muuttumassa

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset