Etusivu >> Blogit >> Yrj Hakanen >> Stop Talvivaara - NYT!

Stop Talvivaara - NYT!

10.11.2012 - 19:55
(updated: 02.06.2016 - 15:08)

Tätä kirjoitettaessa Talvivaaran kaivoksen jätealtaan vuoto jatkuu edelleen. Nyt jo kolmas ministeri kertoo asiaan puuttumisen kuuluvan Kainuun Ely-keskukselle. Elinkeinoministerin ja ympäristöministerin jälkeen nyt on vuorossa sisäministeri. Ympäristökatastrofi on käsillä ja hallitus vetäytyy alusta lähtien tunaroineen ja ylijohtajansa Kari Pääkkösen kaivoskytkösten takia luottamuksensa menettäneen Ely-keskuksen selän taakse.

Talvivaaran katastrofi on saanut paisua ministereiden vedotessa siihen, että he eivät muka voi puuttua kaivoksen ja ely-keskuksen toimintaan.  Kaksi päivää sitten ympäristöministeri Ville Niinistö ilmoitti kuitenkin antaneensa ely-keskuksille uudet ohjeet, jotka parantavat ely-keskuksen mahdollisuuksia käyttää hallintopakkoa. Siis ministeriö voikin vaikuttaa! Mutta vieläkään ei ely-keskus käytä näitä tehokkaampia toimia – ja ministeri seuraa katseella.

Outokumpu Oy sai aikoinaan kauppa- ja teollisuusministeriötä ns. kaivoskirjan Talvivaaran alueeseen. Yhtiö myi sen Talvivaara-yhtiölle, joka sai sitten kauppa- ja teollisuusministeriöltä kaivosluvan. Uuden kaivoslain mukaan kaivosaluelunastuslupa kuuluu valtioneuvostolle. Se voi perua luvan pysyvästi tai tilapäisesti, jos lupahakemuksessa on annettu olennaisesti virheellisiä tai puutteellisia tietoja, jos yhtiö ei täytä luvan edellytyksiä tai jos se rikkoo velvoitteita.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies ei tehnyt mitään, vaikka Talvivaara ei ollut lupahakemuksessaan puhunut mitään uraanin talteenotosta, kaivosyhtiö ei kykene huolehtimaan ympäristöturvallisuudesta ja vaikka yhtiö syyllistyy suoranaisiin ympäristörikoksiin (ks. esimerkiksi Suomen Luonto). Häkämies oli jo ministerinä samalla asialla, jota hän nyt alkaa ajaa EK:n toimitusjohtajana.

Elinkeinoministeriön alaisuudessa toimivalle Tukesilla, Turvallisuus- ja kemikaalivirastolla on oikeus keskeyttää kaivoksen toiminta vakavan vaaratilanteen tai onnettomuuden sattuessa. Jokainen voi nähdä, että onnettomuus on vakava, mutta mitä tekee Tukes  - ei mitään. Tästä kantaa nyt poliittista vastuuta uusi ministeri Jan Vapaavuori, mutta kantaako? 

Talvivaaran ympäristökatastrofi on esimerkki rosvokapitalismista, jossa Pekka Perä ja joukko muita sijoittajia pyrkii rikastumaan luonnon ja muiden ihmisten hyvinvoinnista piittaamatta, myös muista elinkeinoista ja niidentyöllisyydestä piittaamatta. Se on esimerkki suurfirmojen ja valtiohallinnon kytköksistä, joiden takia kaivosyhtiön edut painavat enemmän kuin ympäristönsuojelu. Talvivaaran katastrofi kertoo, miten kehnoja ovat edellisen hallituksen tekemä kaivoslaki ja päätös yhdistää elinkeino- ja ympäristökeskukset. – Ja samalla Talvivaara on järkyttävä esimerkki ministereiden ja hallituspuolueiden poliittisesta vastuunpakoilusta, kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta estää ja ratkoa ympäristökatastrofia.

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset