Home >> Kohti 6 tunnin työpäivää

Kohti 6 tunnin työpäivää

07.09.2020 - 09:45
(updated: 07.09.2020 - 17:59)
  • Työnpäivän banneri

Työajan lyhentäminen on ollut jo kauan ajankohtainen keino jakaa työtä, lisätä työllisyyttä, parantaa työssäjaksamista sekä lisätä arvokasta vapaa-aikaa. Viime aikoina työajan lyhentäminen on kuitenkin noussut puheenaiheeksi aiempaa laajemmin yhteiskunnassa. Aika on nytkin oikea, sillä koronakriisin jälkeen uuden työn luomiseen ja talouden uudelleenrakentamiseen on suuri tarve. Tähän tarpeeseen sopii mainiosti työajan lyhentäminen.

Pääministeri Sanna Marin nosti 6 tunnin työpäivän esiin uudemman kerran SDP:n puoluekokouksessa 24.8., jossa hän kertoi tavoitteekseen työajan lyhentämisen. Samalla hän linjasi, että SDP:n on ”luotava selkeä visio ja konkreettiset askelmerkit siitä, millä tavoin Suomi voisi edetä kohti lyhyempää työaikaa ja suomalaiset työntekijät kohti parempaa työelämää”.

SKP:lla tämä visio on ollut jo pitkään. Kommunistit ovat myös laatineet esityksen laiksi yleisestä 6 tunnin työpäivästä (SKP:n esitys laiksi 6-tunnin työpäivästä). Kommunistisesta näkökulmasta katsottuna työajan lyhentäminen toimii niin ikään eräänä keinona edetä kohti pidemmän tähtäimen tavoitetta siirtyä pois kapitalistisesta taloudesta ja vapauttaa työläinen kahleistaan. Vaatimuksessaan 6 tunnin työpäivästä on SKP korostanut aina sitä, että työajan lyhennys tulee toteuttaa ansiotasoa alentamatta.

Hyödyt työajan lyhentämisestä ovat tulleet selvästi esiin kokeilujen ja tutkimusten kautta ja niiden tulokset ovat yksiselitteiset; lyhyempi työaika lisää työssäjaksamista, vähentää kuormittavuutta ja stressiä sekä siten pienentää työterveydenhuollon kustannuksia. Työn tuottavuus kasvaa, kun työtä voidaan jakaa tasaisemmin. Siksi myöskään työnantajan kustannukset eivät nouse, sillä työajan lyhentäminen tuo merkittävää säästöä kohentuneen työhyvinvoinnin ja lisääntyneen tuottavuuden muodossa. Työn tehokkaampi jakaminen avaa mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja yhteisiin palveluihin ja toimintoihin kunnille ja valtiolle. Kokoaikaisesta työstä tulee saada nykyisessä silpputöiden maailmassa vakio.

Työajan lyhentämisen hyödyt ovat kirkkaat ja tarvitsemme ilmiselvästi uusia ratkaisuja työelämään. Kyseessä ei ole utopistinen ajatus, vaan jo nyt kapitalistisen markkinatalouden alla hyvin toteutettavissa oleva uudistus. Myös utopioita kuitenkin tarvitaan. Yhteisen konkreettisen tavoitteen taakse tarvitaan laajasti mukaan työväenliikettä ja tämä vaatii samalla joukkoliikkeen uudelleenkokoamista ja sen pyrkimysten kollektiivista määrittelyä. Joukkoliike nousee paitsi ay-liikkeen aktiiveista ja työpaikoilta, myös yhteiskunnan muista sorretuista kuten työttömistä, osa-aika-, pätkä- ja silpputyötä tekevistä, alustatalouden kautta työtä tekevistä sekä itsensätyöllistäjistä.

Työajan lyhentäminen puhututtaa helmikuussa 2021 Katajanokanlaituri 4:ssa, Helsingissä järjestettävässä Lyhyempi työaika - Helsinki-seminaarissa. Päivitettyä tietoa on tulossa lähiaikoina seminaarin sivulle www.helsinkiseminar.fi

SKP:n ay-työryhmä

Kirjoittajan artikkelit

Tapahtumia + Ajankohtaista