Home >> Blogit >> Tuukka Koirikivi >> Maksuton korkeakoulutus on ihmisoikeus

Maksuton korkeakoulutus on ihmisoikeus

29.01.2014 - 16:52
(updated: 02.06.2016 - 15:08)

Meillä Suomessa korkeakouluopiskelu on maksutonta. Tämä asia ei ole itsestään selvyys edes Euroopan mittakaavassa. Monilla tavoin tätä kuitenkin yritetään romuttaa.

 

Yhtenä suurimmista opiskelijoihin vaikuttavista asioista viime vuonna hallitus päätti laskea opintotuen enimmäissaantiaikaa. Tämä vähentää mahdollisuutta esimerkiksi opiskella kahta eri korkeakoulututkintoa, tai useimmilla ainakin loppuvat tukikuukaudet kesken. Lisäksi alan vaihtaminen hankaloituu, jos opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmat erillisen ohituskaistakiintiön luomiseksi suoraan toiselta asteelta koulutukseen hakeville toteutuu.

 

Syksyllä opetus- ja kulttuuriministeriö esitti mahdollisuutta alkaa periä lukukausimaksua EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Tämä asettaa vaihto-opiskelijat törkeällä tavalla erilaiseen asemaan suomalaisiin opiskelijoihin verrattuna.

 

Valitettavasti useissa maissa Euroopassakaan ei korkeakouluopiskelu ole maksutonta. Esimerkiksi Britanniassa opiskelijat joutuvat maksamaan opintonsa lainalla tai muulla tavoin. Muussa maailmassa opiskelu on lähes pelkästään rikkaiden perusoikeus

 

Yksi tärkeä asia niin Suomen, Euroopan kuin koko maailman nuorten, opiskelijoiden ja sillä tavoin maailman tulevaisuuden kannalta on ilmainen koulutus. Sen takia maksuttoman koulutuksen tulisi olla jokaisen ihmisen ihmisoikeus!

Tekijä

Kirjoittajan blogipostaukset