Home >> Blogit >> Jp V Nen >> Vippaa mulle vitonen

Vippaa mulle vitonen

05.09.2018 - 11:45
  • Kulttuuripolitiikkaa, SKP. Helsinki,JP (Juha-Pekka) Väisänen

Kulttuuri ei kukoista kurjistamalla ja määrärahoja jäädyttämällä. Helsingin kaupunki teki viime vuonna voitto 461 miljoonaa euroa ja koko kaupunkikonserni 648 miljoonaa. Kaupungin tehtävä ei ole lähtökohtaisesti bisnes ja voittojen tavoittelu vaan kaupunkilaisten palvelujen tuottaminen ja toimivan kaupungin tekeminen.
 

Helsingin porvarit ja poliittinen eliitti on päättänyt toisin. Helsingistä on tehty räikeä bisnespumppu. Sen sijaan, että kaupunkilaisten peruspalveluja kehitettäsi meidän helsinkiläisten itsemme tuottamina peruspalveluina virtaa raha ja suunnittelu yksityiselle sektorille. Kehitys on väärää, uusliberalistista ja jakaa meidät kaupunkilaiset köyhiin ja rikkaisiin vaikka meillä on varaa kaupunkiin, joka pitää meistä kaikista huolta.

Vapaa-aika tärkeää

Vapaa-aika on työläisille tärkeää. Teemme työtä niska limassa, jotta voisimme nauttia ystävien ja perheen kanssa vapaa-ajasta, harrastaa, opiskella jotain uutta, kehittää itseämme ja sivistyä. Vapaa-ajan sektorilta ollaan taas kerran leikkaamassa rahoitusta. Väärää politiikkaa!

Kulttuurilautakunnan jäsenten huolestumislausunnot eivät tässä tilanteessa riitä. Huolestumisen sijaan Helsingissä tarvitaan ihan toisenlaista politiikkaa - radikaalimpaa kulttuuri ja kirjastopolitiikkaa – viisasta vapaa-ajan politiikka.

Lautakunnan olisi kokoomuksen johtaman budjettikonsensuksen ja asennevammaisen kulttuuripolitiikan sijaan esitettävä ja budjetoitava lisärahaa kulttuuriin,  kirjastolle – liikunnalle ja koko vapaa-ajan sektorille. Tässä kohtaa on hyvä tietää, että viime vuoden kaupungin tilinpäätös oli 461 miljoonaa ylijäämäinen. Rahaa siis on. Sitä ei vain haluta käyttää. Ja tämä on sitä porvaripolitiikkaa, josta on päästävä eroon.

Kohti parempaa kulttuuripolitiikkaa

Esitän, että kaupungin ylijäämästä käytetään prosentti vapaa-ajan tarpeisiin; kirjastolle, liikunnalle, taiteelle ja kulttuurille. Tällä kulttuurivitosella voidaan estää esitetyt palvelujen heikennykset, leikkaukset ja väärä kulttuuripoliittinen kehitys, voidaan kehittää kulttuuritaloja, pitää liikuntapaikat kunnossa kaikille, lisätä taiteilija-apurahoja, kaupunkikulttuuriavustuksia lähikirjastopalveluja.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit