Home >> Artikkelit >> Media tuottaa joutavia kohuja, vaikka tärkeää uutisoitavaa olisi

Media tuottaa joutavia kohuja, vaikka tärkeää uutisoitavaa olisi

30.08.2022 - 11:45
(updated: 30.08.2022 - 16:31)
  • Mediat kuvituskuva Pixabay

Kaupallinen porvarimedia ja verorahoilla ylläpidetty Yle sen vanavedessä on vääntänyt viime viikkoina mahdottoman kohun pystyyn pääministeri Sanna Marinin ympärille.

Se, miten politiikan asiakysymyksistä puhumisen sijaan pyöritetään joutavaa kohua, kertoo paitsi median hampaattomuudesta, myös oikeisto-opposition poliittisesta mielikuvituksettomuudesta.

Aikoinaan, kun sosiaalinen media alkoi yleistyä, journalistisissa piireissä otaksuttiin, että somessa otetaan ennen pitkää käyttöön ns. perinteisen median sääntöjä ja hyviä tapoja. Kävikin tismalleen päinvastoin, kun somen markkinalogiikka onkin tunkeutunut joka puolelle mediaa.

Mediat, etupäässä suuret yksityiset mediakonsernit, vaikuttavat merkittävästi yhteiskuntamme kulttuurisen hegemonian (valta-asetelman) ylläpitoon. Todellisuus on parempaa propagandaa, kuin täysi valhe, mutta vielä parempaa on jokin, joka pohjaa totuuteen, mutta on väritetty maukkaammaksi.

Mediatalo toisensa jälkeen siirtyy viihteelliseen ja sensaatiohakuiseen journalismiin ja muistuttaa yhä enemmän keltaisen lehdistön toimituksellista linjaa.

Sosiaalisessa mediassa nähty toteamus “Ruoka loppuu, sähkö loppuu, rahat loppuu, hoitajat loppuu. Mutta puhutaan toki pääministerin bileistä.” kuvaa aikaamme valitettavan hyvin.

Marinin hallituksen politiikka ei ole ollut vasemmistolaista. Hoiva-ala on kovassa kriisissä, omistajaohjaus ja työllistämispolitiikka täyttä markkinauskoa ja turvallisuuspolitiikka on näivettynyt aseistautumiseksi. Ilmastopolitiikkaan ohjataan riittämättömästi resursseja.

Useat pienet mediat ovat jatkaneet myös näistä asioista kertomista sillä välin, kun isommat ovat nostaneet viikosta toiseen otsikoihin epäolennaisia asioita poliitikkojen yksityiselämästä.

Näillä pienillä medioilla ei ole suuria mainostuloja tai julkista tukea. Suomessa valtion tuki kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehdille on koko ajan laahannut naapurimaidemme perässä. Ruotsissa, Norjassa sekä Virossa tuki lehdille on yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa, kun Suomessa se on alle 800 000 euroa.

Suomen kommunistinen puolue vaatii, että tukisumma nostetaan heti vähintään pohjoismaiselle tasolle.

Lisäksi SKP muistuttaa, että yksittäisiä toimittajia on ajettu ahtaalle toimitustyössä monissa mediataloissa. Toimittajalla on oltava aidosti oikeus kieltäytyä oman etiikan vastaisen työn tekemisestä. Medioiden velvollisuus on pitää huolta journalismin tasosta, ei vain omistajien voitoista.

 

Suomen kommunistinen puolue 28.8.2022

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista + Kannanotot