483
Arjo Suonperä

Varatuomari
Espoo

Ehdokkaan blogi:

Arjo Suonperä ehdolla eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä!

Aika vaihtaa vanhaa valtaa!

Hallituspuolueet SDP, keskusta, vasemmistoliitto, RKP, vihreät ja ns. viralliset oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset sekä Liike Nyt ovat osoittaneet kyvyttömyytensä yhteisten asioitten hoitamiseen. Muillakaan nykyisillä eduskuntapuolueilla ei ole ollut vaikuttavia vaihtoehtoja asiainhoidon parantamiseksi. Pelkkä päättäjien vaihtaminen ei riitä, jos uudetkin jatkavat pitkälti entisenlaista politiikkaa. Tarvitaan radikaalimpia muutoksia tulonjakoon, eläkkeitten tasoon, työllisyyteen, palveluihin ja niiden saatavuuteen sekä nopeuteen niiden saamisessa, sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen ja rauhanpolitiikkaan.

Nykyhallitus on ajanut maan turvattomuuteen Natoon liittymishankkeellaan ja Venäjän ärsyttämisellään ja jatkuvaan velkaantumiseen, kilpailuttamisella, kapitalismin vanhentuneella ideologialla, sotilaallisella liittoutumisella länteen, hävittäjäkaupoilla ja muulla asevarustelulla ja Ukrainan rahallisella ja aseellisella tukemisella. Hallitus ei ole huomannut, kuinka EU on muuttunut liittovaltioksi Saksan johdolla pyrkiväksi Suomelle liian kalliiksi kapitalistimaiden klubiksi, joka tuhoaa Suomen ulkomaankaupan puitteet, alentaa Suomen köyhäksi osavaltioksi, ja on tekemässä Naton kanssa Suomesta eurooppalaisen suursodan syttyessä etulinjan maan ja ydiniskujen kohteen.

Yksityisyrittäjät eivät lupauksistaan huolimatta ole pystyneet luomaan lisää kunnon työpaikkoja, joilla suurtyöttömyys olisi saatu poistettua. Yritysmaailma on vain vaatimassa lisää etuja ja helpotuksia palkansaajien ja veroja maksavien kustannuksella.

Yhteiskunnan on itse luotava pysyviä omia työpaikkoja, kaikki muu on haihattelua työllistämisen kannalta.

Ilmastonmuutoksen haittojen torjuminen vaatii yhteiskunnalta vaikuttavia toimenpiteitä, muutoin kapitalistien ympäristön pilaaminen vain jatkuu kauniiden puheiden kuorruttamana. Ilmastonmuutoksen vaatimia toimia ja rasituksia ei saa kaataa palkansaajien ja tavallisten ihmisten niskaan, kuten vaatimalla heitä luopumaan autoistaan ja elintasostaan.

  • - Vähemmän rahaa EU:lle, ei yhtään Natolle, ei makseta toisten EU-valtioitten velkoja, EU-jäsenyys uusharkintaan, Natoon liittyminen peruutettava.
     
  • - Kaikille perusturvaksi vähintään 1200 euroa / kk / netto, jos ei muutoin sitä voi saada.
     
  • - Eläkkeitten tasoa nostettava, indeksisidonnaisuus korjattava ja vanhusten lähipalveluja parannettava ja nopeutettava, kohtuuhintaisia hoivapalveluja voimakkaasti lisättävä.
     
  • - Ei Nato-jäsenyyttä eikä Nato-yhteistyötä tai muutakaan toisten sotapolitiikan tukemista, kuten Ukrainan.
     
  • - Hallituksen ajama sote-uudistus valinnanvapausmalleineen korjattava ja rahoitusta ohjattava julkiselle puolelle väestön nopeasta ja kattavasta terveydenhuollosta huolehtimiseen korulauseiden ja asevarustelun sijaan.
     
  • - Työaikaa lyhennettävä ansiotasoa alentamatta 30 tuntiin / viikko ja vähimmäispalkka nostettava 1800 euroon / kk.
     
  • - Energian tuotanto ja välitys pääosin valtion käsiin ja niiden hinnat säännöstelyyn tavoitteena väestön tavanomainen kulutus ilmaiseksi perusoikeudeksi.
     
  • - Netti- ja puhelinliikenne merkittäviltä osin valtiollistettava hintojen kohtuullistamiseksi tavoitteena väestön tavanomaisen käytön tekeminen ilmaiseksi perusoikeudeksi.

Ehdokkaat

Helsinki

Uusimaa

Varsinais-Suomi

Häme

Pirkanmaa

Keski-Suomi

Vaasa

Oulu

Lappi

Savo-Karjala

Kaakkois-Suomi