Home >> Artikkelit >> Hävittäjähankinnat hyvinvoinnin kustannuksella estettävä

Hävittäjähankinnat hyvinvoinnin kustannuksella estettävä

30.04.2018 - 08:15

Ilmavoimille ollaan ensi vuosikymmenellä hankkimassa 64 uutta monitoimihävittäjää, joiden hankintahinnaksi on arvioitu 5-10 miljardia euroa. Uusien koneiden elinkaarikustannuksia ei ole julkistettu, mutta liikkeellä on arvioita 20–30 miljardista eurosta hankintahinnan lisäksi. 

Verrattuna Suomen nykyiseen 2,7 miljardin puolustusbudjettiin summat ovat huomattavan suuria. 

- Parhaillaan runnotaan asiantuntijalausunnoista välittämättä läpi Sote- ja maakuntauudistusta, jonka tavoitteena on saada aikaan miljardiluokan säästöt! Nämä säästöt tulevat väistämättä näkymään hyvinvointia tukevissa palveluissa entistä rankemmin, tämä haiskahtaa hyvinvoinnin alasajolta asevarustelun rahoittamiseksi, sanoo Suomen kommunistisen puolueen rauhanryhmän vetäjä Mervi Grönfors. 

- Rauhanaktiivina en hyväksy hävittäjähankintaa, enkä sotaharjoituksia. Ihmisenä ja kansalaisena asetan hyvinvoinnin asevarustelun edelle. Lähes käsittämättömän rahamäärän hassaaminen Nato-yhteensopivaan hävittäjäpäätökseen on järjen vastaista, arvostelee Grönfors.  

Suomen kommunistinen puolue (SKP) vaatii rahojen ohjaamista asehankintojen sijasta työllisyyteen, ihmisten hyvinvointiin, ympäristön suojeluun ja kehitysyhteistyöhön. 

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista