Home >> Artikkelit >> Suomen tunnustettava Palestiina – Trumpin Jerusalem-julistus laitettava jäihin

Suomen tunnustettava Palestiina – Trumpin Jerusalem-julistus laitettava jäihin

07.12.2017 - 11:45
(updated: 07.12.2017 - 12:28)

Yhdysvallat, presidentti Donald Trumpin ilmoituksella 6.12. on tunnustanut Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Yhdysvaltojen suurlähetystö siirretään seuraavaksi Tel Avivista Jerusalemiin. Trumpin mukaan amerikkalaiset rakentavat Jerusalemiin kokonaan uuden ja uljaan lähetystön.  YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu hätäkokoukseen perjantaina  Yhdysvaltojen Jerusalemia koskevan päätöksen takia. Palestiinalaiset maalliset ja islamistiset ryhmittymät järjestävät torstaina 7.12. yleislakon ja kutsuvat ihmisiä protestimarsseille.  Suomessakin ainakin Jerusalemin nuoret suunnittelevat mielenosoitusta perjantaiksi 8.12. klo 17 Kiasmalle Helsingissä

- Yhdysvaltojen ilmoitus Jerusalemin tunnustamisesta Israelin pääkaupungiksi on provokaatio, joka vaarantaa koko Lähi-Idän rauhanprosessin ja asemoi Yhdysvallat aikaisempaa syvemmälle Lähi-Idän kriisin vastakkainasettelun osapuoleksi. Trumpin Jerusalem-julistus näyttää länsimaisen arvoyhteisön todellisen luonteen, johon suomalainen poliittinen eliitti harhaisesti on vielä tähän asti halunnut identifioitua. Nyt on suomalaisten arvojohtajien aika avata silmänsä mitä tämä ns. läntinen demokratiakehitys tarkoittaa ja irtaantua Yhdysvaltojen ihmisvihamielisestä ja kansoja vastakkain asettavasta sotapolitiikasta, sanoo SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen

Palestiinan kansan oikeus itsenäisyyteen on ollut neuvottelujen kohteena jo vuosikymmeniä. Israelin hallitukset ja niitä tukenut USA:n hallinto ovat estäneet kerta toisensa jälkeen itsenäisen Palestiinan valtion muodostamisen. Israelin oikeistolaiset johtajat pyrkivät vahvistamaan valtaamiensa alueiden miehitystä ja laajentamaan siirtokuntien rakentamista palestiinalaisalueille. Yhdistyneillä kansakunnilla on tavoitteena edistää Israelin ja Palestiinan rauhaa ns. kahden valtion ratkaisulla.  

- Palestiinalaisten oikeuksista ja kahden valtion ratkaisusta on pidettävä diplomaattisin hampain kiinni ja silloin se tarkoittaa: Israelin ja Palestiinan kansallisesta itsenäisyyttä, molempien maiden itsemääräämisoikeutta ilman ulkoista häirintää sekä palestiinalaisten oikeutta palata koteihinsa, joista heidät on Israelin miehityksen ja sortopolitiikan takia toisaalle siirretty, toteaa SKP:n Väisänen

- Suomessa Juha Sipilän hallituksen on tunnustettava itsenäinen Palestiinan valtio vuoden 1967 rajojen mukaisesti, Itä-Jerusalem sen pääkaupunkina.  Lisäksi Sipilän hallituksen on lopetettava Suomen ja Israelin välinen asekauppa, vaatii SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista