Home >> Artikkelit >> Vaalitulos haastaa tekemään, osaamaan ja osallistumaan enemmän, paremmin ja näkyvämmin

Vaalitulos haastaa tekemään, osaamaan ja osallistumaan enemmän, paremmin ja näkyvämmin

10.04.2017 - 01:00

Kuntavaaleissa ja SKP:n toiminnan ytimessä tovereilla ja aktivisteilla on ollut vakava tavoite kansanvallan ja osallistuvan demokratian vahvistamisesta ja vaaleissa onnistumisessa.

- Emme onnistuneet tavoitteessamme, kertoo SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen pettyneenä vaalien tulokseen tilanteessa jossa melkein kaikki äänet on laskettu.

SKP näyttää menettävän valtakunnallisesti valtuustopaikkoja yhdeksästä kahteen. Ääniä SKP:n ehdokkaat keräsivät koko maassa 7 436 mikä on lähellä viime eduskuntavaalien tasoa.

SKP Lähti kuntavaaleihin valtakunnallisesti jo lähtökohtaisesti huonommasta asetelmasta kuin viimeksi vuonna 2012. Ehdokkaiden ja vaalikuntien määrässä puolue jäi jälkeen viimekertaisesta. Kuntia ja ehdokkaita oli vähemmän mukana kuin viimeksi.

- Vaalit mittaavat järjestötyön onnistumista ja lähtöasetelma kertoo jo tarpeesta parantaa järjestötyön alueellisuutta ja saavutettavuutta, sanoo Väisänen.

- Kaikki eduskuntapuolueet ovat sopeutuneet kapitalismiin ja toteuttaneet globaalia uusliberalistista leikkauspolitiikkaa. Sipilän Sote-suunnitelma, Kiky-sopimukset ja koko yhteiskuntaa lävistäneet leikkaukset kertovat porvaripolitiikan vahvistaneen otettaan viimeisen neljän vuoden ajan. Työläisen perspektiivi ei näy aloitteissa eikä kuulu eduskuntapuolueiden puheissa. Markkinadiktatuurissa haasteet ja tavoitteet on sovitettu kaiken kaupallistamiselle ja yksityistämiselle. Kuntatasolla tämä näkyy budjettisovusssa. Vaaliohjelmissaan poliittinen eliitti kertoo tavoitteekseen kehittää asioita, joita ovat itse omalla politiikallaan olleet ajamassa alas, listaa Väisänen tilannetta jossa vaalit käytiin.

- Helsinki on vuodesta 2002 tuottanut voittoa, vaikka kaupungin tehtävä ei ole edes tuottaa voittoa. Helsingissä kaikki eduskuntapuolueet ovat hyväksyneet kokoomuksen ja vihreiden johdolla alibudjetoinnin ja kaupungin ylijäämän 598 miljoonaan passiivisen siirron pankkitilille. Tämä ylijäämän halvaannuttaminen on suoraa leikkaamista ihmisten peruspalveluista, selventää Väisänen paikallista tilannetta Helsingissä

- Helsinkiläisillä on siksi ollut täysi oikeus edelleenkin vielä vaalien jälkeenkin peräänkuuluttaa sitä, millä perusteella budjettisovussa olevat puolueet härskisti ilkeävät vaalikentillä ja puheissaan ohittaa faktan - tosiasian, että kaupungin hallituksessa edustetut puolueet ovat talousarvion hyväksyessään, hyväksyneet myös uusliberalismin, kunnallisen leikkauspolitiikan ja kaikkein köyhimpiä kyykyttävän peruspalvelujen alibudjetoinnin, lisää Väisänen

Valtamedia syrjii

Media kuten suuret maakuntalehdet, MTV, YLE ja Helsingin Sanomat (HS) esittivät kuntavaalit ainoastaan eduskuntapuolueiden aloitteiden ja avausten kautta. Valtamedia asetti tietoisesti kaikki eduskunnan ulkopuoliset puolueet marginaaliin. SKP ei missään valtakunnallisessa tilanteessa voinut julkisesti käydä poliittista keskustelua vallanpitäjien kanssa.

HS jopa teetti pormestarigallupin, josta oli jätetty pois yksi ehdokas, SKP:n Yrjö Hakanen. Sama tapahtui HS:n esitellessä ehdokkaat pormestarikoneen avauksen yhteydessä. Lisäksi HS esitteli lehdessä ensin eduskuntapuolueet ja sitten valtuuston ulkopuoliset puolueet, ja tässäkin esittelyjen kokonaisuudessa SKP jätettiin vaille puolue-esittelyä.

- Missä ovat ulkopuoliset vaalitarkkailijat, demokratiaa edistävät tahot ja nykytilanteen julkituominen ja kritiikki?, kysyy Väisänen

Kansanvaltaa ei rahalla rakenneta

SKP ei saa toimintaansa valtiollista rahoitusta kuten eduskuntapuolueet.  Porvarit ovat voineet puhutella äänestäjiään ostamalla näkyvyyttä mediassa ja valtamedia on antanut rahalle vastinetta. Puoluerahoitus on mahdollistanut sen, että eduskunnassa vaikuttavilla puolueilla on ollut tähän taloudellisesti mahdollista.

- Me puhutellaan ihan toisenlaista kohderyhmää kuin poliittinen eliitti ja eduskuntavasemmisto. Syrjäytetyt, pienituloiset, työelämästä poissiivotut ja laajemmin työmiehet, työnaiset ja muunsukupuoliset, kaikki työläiset, eivät ole porvarilehtien mainoksilla ostettavissa. Tämän ajatuslogiikan mukaan me ei voida edes rahallakaan tavoittaa omaa kohderyhmää, kertoo Väisänen

- Kuntavaalitulos ja SKP:n tavoite todellisesta kansanvallasta ja osallistuvasta demokratiasta haastaa puoluetta vahvistamaan omaa osallistumista suoraan kenttätyöhön. Olemalla riittämättömästi siellä missä ihmisetkin ovat, apatia pysyy paikallaan eikä ihmiset ala herätä ajamaan omia oikeuksiaan.  Toimimalla sisällä erilaisten lähiöiden asukastiloissa, kuppiloissa ja toreilla ihmisten kanssa kasvotusten, vieretysten ja suorassa keskusteluissa voimme viedä teorian demokratiasta kaduilla ja kaupunkeihin, sanoo Väisänen

- Ei ole siis vain vahvistuneen porvaripolitiikan, median epädemokraattisuuden tai rahanpuutteen suoraa syytä, että emme ole voineet edetä näissä vaaleissa tulosta paremmin. SKP:n on vahvistettava järjestötoimintaa, otettava paikka ihmisten yhteistoiminnassa ja saatava jokaisen toverin erityisosaaminen eli se kullekin luonteva tekeminen osaksi jokapäiväistä järjestötoimintaa, visioi Väisänen

- Paljon riippuu siis puolueesta ja jokaisesta toverista itsestään – meistä itsestämme. Vain me itse voimme päättää miten politiikkaan tartumme, kenen kanssa yhteistyötä alamme rakentaa ja minkä paikan kapitalismin ja porvarien saneleman todellisuuden vastaisessa työssä itsellemme haluamme. On yksinkertaisesti tehtävä, osattava ja osallistuttava enemmän, paremmin ja näkyvämmin, uskoo SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen tuoreeltaan vaalituloksen pikkuhiljaa vahvistuessa.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Ajankohtaista