Etusivu Ajankohtaista Tapahtumia Ohjelmat Vaalit Jäsenille Materiaalit Puolue Linkit Tule mukaan

Pakolla sote-himmeleihin

Yrjö Hakanen18.12.2012

Hallituksen sosiaali- ja terveyspoliittinen ministeriryhmä esittää, että alle 20 000 asukkaan kunnilta otetaan pois oikeus järjestää itse sosiaali- ja terveyspalvelut. Hallitus linjasi näin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudelleenjärjestämistä valmistelevien selvityshenkilöiden toimeksianto.

Paula Riskon (kok) ja Maria Guzenina-Richardsonin (sd) johdolla tehty linjaus lyö korville vakuutuksia siitä, että kuntauudistusta ei ajeta pakolla. Hallituspuolueiden ministeriryhmässä yksimielisesti hyväksymä linjaus merkitsee pakkoa, jolla kunnilta viedään pois noin puolet niiden tehtävistä ja päätösvallasta.

Samalla hallitus on luomassa entistä enemmän ”hallintohimmeleitä”, jotka eivät ole suoraan kunnanvaltuustojen ohjauksessa. Pienten kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveyspalveluissa tapahtuisi joko kuntayhtymien tai ns. isäntäkuntamallin kautta.

Käytännössä tämä linjaus johtaa sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittymiseen ja monien lähipalvelujen katoamiseen. Palvelujen keskittäminen ja demokratian kaventaminen helpottavat oikeiston ajamaa julkisten palvelujen karsimista ja yksityistämistä.

Tässä on käymässä niin kuin "Toisenlainen kuntakartta" -kirjassa (TA-Tieto Oy) varoitimme. Kun poliittisista syistä ei kyetä lopettamaan niin monia kuntia, kuin ensin esitettiin, ryhdytään nyt keskittämään palveluja sota-alueisiin,. Niistä tulee lisää "hallintohimmeleitä", vaikka himmeiden vähentäminen piti olla keskeinen tavoite. Ja kun kuntien rahoituksen leikkaaminen jatkuu - ensi vuoden budjetin jäkeen helmi-maaliskuun kehysratkaisuissa - on edessä terveysasemien ja muiden lähipalvelujen vähentäminen. 

Jos hallitus haluaisi todella turvata palvelut, se osoittaisi lisää rahaa kuntien palveluihin ja työntekijöiden palkkaamiseen. Sairaanhoitopiirien ja pienten kuntien lopettamisen sijasta pitäisi muodostaa vaaleilla valittava maakuntahallinto ohjaamaan erikoissairaanhoitoa ja muita laajoja koko seutua koskevia asioita.

Bloggaaja esittelyssä

Yrjö Hakanen

Yrjö Hakanen

SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen kommentoi ajankohtaisia asioita.

Uusimmat tekijältä

Sote-esitys pahentaa ongelmia

10.05.2013

Hallituksen sote-esitykset eivät ratkaise ongelmia vaan pahentavat niitä.

Valuvika vai väärä valumuotti?

07.04.2013

Kataisen hallitus korjasi joitain "valuvikoja" veroratkaisuissa. Mutta samalla mentiin ojasta allikkoon. Kyse ei ole vain valuvioista vaan väärästä valumuotista.

Pakolla sote-himmeleihin

18.12.2012

Hallitus ajaa pieniä kuntia pakolla lähipalvelujen karsimiseen ja epädemokraattisiin hallintohimmeleihin.

Stop Talvivaara - NYT!

10.11.2012

Tätä kirjoitettaessa Talvivaaran kaivoksen jätealtaan vuoto jatkuu edelleen. Ympäristökatastrofi on käsillä ja hallitus vetäytyy alusta lähtien tunaroineen ja kaivoskytkösten takia luottamuksensa menettäneen Ely-keskuksen selän taakse.

Vanhuspalvelulaista torso

30.08.2012

Ikä-ihmisille annetut lupaukset petettiin. Kokoomus jyräsi muut hallituspuolueet.

Demokratia hävisi, pankit voittivat, kansa maksaa

04.07.2012

EU-johtajien huippukokous kuvaa sitä, miten EU muuttuu yhä epädemokraattisemmaksi ja autoritaarisemmaksi. Kansalaisilta ei kysytty mitään, kun valtioiden päämiehet sopivat avoimesta piikistä pankkien tukemiselle ja tiiviimmästä liittovaltiosta.